Suuret passibot kaikilla, ket otettih ozua Pidäjäsebran kirjutuskilvan eri sarjoih! Kirjutuksie saimma yhtehes 31. Sarjoin voittajat on jullattu hil’l’akkazin tällä nedälillä Pidäjäsebran somessa. Kilbah työnnettylöi kirjutuksie jullatah myöhembä i Oma Suojärvi -lehessä.
Suudijoina ollah ruattu: Fed’an Paušu (Paavo Harakka), Eija Hukkanen da Ravan Jelena (Elena Rapa)
Sanonnat da suutkat: Johanna Pelling
”Kellä sorzat on suoras rivis, hällä puolekkah vain eletty elos.”
Runot: Johanna Pelling
Rajan kanza
Mie kačoin vierestä da itin
kun hyö srojittih piikkiaidua
halgi miun heimon muan.
Kenbä jiäy tällä puolella, kenbä tuolla
perehet da dovariššat
rajan kanza, suurvaldapolitiekan vangi.
Syndyjä ei sijua valliče
emmägä myö tädä voinua
emmä dai männyzie
emmä tulijoi.
A vielä kerran,
vielä tämängi kerran
myö kessämmä
vuotamma inehmizen tolkun syndyö
Karjalan väl’l’yttä olla
eliä kahen puolen rajua
da suvaija, aivin suvaija
toine toista.
Vanha piano
Hil’l’azena seizou vanha piano
sen soittaja on lähten iäreh
mie issun sen kaunehella antiekkaskammilla
silitän pianon puista pindua
da koskettimie kumbazilla ammuin siun kiät tanssittih.
Pertti on elämätöin
iänetöin paičči diedon škuappačuassut
mit yhelläh tikitetäh ritmua.
Kaččelen järvelpäi
maiselmalla on surun kettu piällä
muissan kuinba sie sanoit jotta muinoin
vägitukku piäčkyzie sielä kizai
da mie myössyn lapsuon aigah
en mie hyvin malttan, a mie lauloin
sie soitit
da elos kando milma ielläh.
Hil’l’azena seizou vanha piano
vai elätgö yhelläh missänih sen siämessä?
Kurkissat toinah kannen alda
konza niken ei kačo
onnakko vielä kerran soitat sen pajon
kumbazessa passiboičet päiväs.
Sen sävel heläjäy miun sielussa
sanat miun väräjäväh sydämeh piirrytty
hyväzenkargiena
ne muissutetah milma eloksesta
armassuksesta, torasta, kyynälistä da sobuloista
a mie dai passiboičen päivis
siidä, jotta sie olit.
Lyhytprouza libo lyhyöt starinat: Milla Härkin
Sie
Tuas ajua karahutti pihah ruskie Ford Sierra. Uksi kävi da sinčoista kuuluu ”rastui”. Sie tulit gostih. Kezällä siula oli ainos piässä šliäppä, da mie duumaičin sie olet nengane merimies. Sie ylen äijän suvaičit gostissa käyvä da myögi tuagieh kävimmä perehen kera teilä gostissa. Siula oli ainos n’amuzie andua; Pihlaja-n’amu oli ylen magie a mie en suvainnun Eucalyptus n’amuista vaikka n’amulouvassa oligi ylen vesselä lindu. Teijän kodiperällä oli lambi da erähän kerran mänimmä yhessä kadiskat kaččomah. Sie viskait kai karassut kazleikkoh da virkoit ”ei ole syöndäkalua karassut, jätämmä lokka-linduzilla”. Erähičči sie opassit kuin koufie pidäy juuva ploškazelda – sehän oli tiettäväne vesselä dielo lapsella.
Bunukat oldih siula ylen arvokkahat da sie ainos synnyndäpäivät muissit da tulit pruaznuimah. A mie yhelläh duumaičin što siula poijat oldih tärgiembie kuin tytöt. Nuorembana tuo milma myrrytti äijäldi kun taza-arvo oli da on miula tärgie dielo. Nyt mie ellennän mintäh sie mugaleite duumaičit – erimoizet aijat oldih sillon. Mie erähän kerran piätin što hos igäpiänä miehellä mänen, oman sugunimen pien. Sit siegi niät kuin tytötgi voijah heimuo jatkua!
Ristikanzat Valdimolla tuagieh oldih meččäniekkoi a sie et. Sie et suvainnun kodih ambumisvehkehie, ne kun siulda kaksi vellie voinassa viedih. Mie muissan erähän kerran kyzelehin siulda evakkoaijoista školaruavon tähen. Toinah mie en malttan kyzyö oigieloi kyzymyksie libo sie et suvainnun äijäldi kerduo.
Siula oli 75-vuodis synnyndäpäivän pruazniekka da pahaksi mieleksi mie en piässyn keralla pruaznuimah. Da vain vajuan kahen nedälin piästä sie mänit tuonilmazih. Sie vielä kerran piäzit koin pihamualla käymäh. Se oli talvikuun ilda, da mie ainos muissan kuin čomat da kirkkahat oldih tähet taivahalla.
Mie smietin silma tuagieh. Smietin onnakko sie olet miusta ylbie. Da mie tiijän, nyt mie malttazin kyzyö siulda ne oigiet kyzymykset, didi Nikolai.
Kunnivomaininda: Tari Lindén
Ruakku
Erähičči oli ruakku i ruakulla skorluppa. Ga ruakun skorluppa oli plastikkabutilkan propka. Ruskie propka, sežo pienesti valgieda.
Ruakku kazvo da suurembi skorluppa pidi suaha. Hiän kulgi meren pohjua myöten kuni tuli toizien ruakkuloin luo. Kaikin ruakut mändih rivih pienimmästä suurimbah. Siidä jogahine ando oman skorlupan tuaksipäi pienemmällä ruakulla. Nenga kaikin suadih putilleh pättävän skorlupan.
Ga ruakun uuzigi skorluppa oli plastikkua – kun kaikki skorlupat oldih. Niken ei muistan toizie skorluppoi, kumbazie oli ollun ammuin. Sentäh ei ollun ylen paha atkala ruakulla plastikkaskorlupan kera.
Ga siidä ruakku nägi loitombana uuven ruakun, kumbazella oli mieldäkiinnittäjä skorluppa. Ei ollun plastikkua, vain aivin uuzi nägemä. Ruakku mäni da kyzy kusta moine skorluppa oli.
Toine ruakku pagizi: ”Siehäi olet ruakku ičegi. Taki sie putin skorlupat tiijät? Nengazie oli ammuin kaikilla rannoilla. A nygöi vain inehmizet poimitah skorlupat da jätetäh plastikat vaihuksih.”
Ruakut lähtiettih yhessä da tovessah oli susiedan rannalla äijän putin skorluppoi, kaiken kogozie, kaiken muodozie, kaiken värizie.
Tuli ruakku järilleh kodirandah da nägi inehmizie keriämässä skorluppoi. Pikkarane lapsi rannalla nägi ruakun da kriččie pagizi: ”Erakkorapu! Erakkorapu!”
Ga ruakku kuuli pahoin vien alla: ”Evakkorapu?” – ruakku duumaičči kodvan. ”Moine höbelö sana, mibä lienöy.” Da siidä mäni järilleh toizien ruakkuloin luo, uuzi ylen čoma putin skorluppa piällä.