Suojärvi, Viipurin läänin ja luovutetun alueen suurin pitäjä sijaitsi Stolbovan rauhassa muodostuneella itärajalla Laatokan pohjoispuolella. Uudenkaupungin rauhan v. 1721 mukaisesti Suojärvi menetti Liusvaaran, Luutalahden ja Öllölän kylien alueet. Korpiselän pitäjän itsenäistyminen 1800-luvun lopussa lohkaisi Suojärvestä jälleen 1308 km2. Myöhemmin Suojärven alue oli 3474 km2 pituuden ollessa 100 km ja leveyden 60 km.
Suojärvi oli ikihonkaisten salojen, eräkorpien, rämeiden, siintävien vaarojen, kalaisien järvien ja kasvillisuudeltaan Karjalan ruusun ja kanervakankaiden maata.
Maaperä oli moreenivoittoista ja järvien rannoilla osin kalkkipitoista sopien erinomaisesti kaskiviljelykseen. Soita oli runsaasti ja niistä viljelykseen sopivia eniten Suojärven itäisellä puolella, joka kasvillisuudeltaan oli pitäjän rehevintä aluetta.
Pitäjän suurimpia järviä olivat Suojärvi ja Salonjärvi. Salonjärveen toivat vesiä talvisodasta kuulun Aittojoen kautta Ägläjärven ja Vegaruksen vesistöt sekä Vuontelejärvi. Ruadavus ja Vieksinki laskivat Kivijärven ja Hanhijoen kautta Salonjärveen, joka sai vesiä myös etelässä Saarijärvestä.
Karatsalmea myöten vedet virtasivat Salonjärvestä Suojärveen, johon laskivat etelässä Pyhäjärven ja pohjoisessa Ylisen- ja Myrysjärven vedet. Suojärven itärannan pohjoisosassa alkava Suojoen haara vei vedet Suojuun, johon lähellä rajaa yhtyivät Torasjoen ja Kaitajärven vedet.
Suurimpia saaria olivat Salonjärvessä asuttu Salonsaari ja metsäinen Hirvatsaari. Suojärven saaria olivat Nilosaari, jota myös Markinsaareksi ja Mugrinsaareksi kutsuttiin, sekä Tervasaari eli Pöpöinsaari.
Vaaroista olivat mainittavimpia Viirunvaara ja Moiseinvaara, Kuuttivaara, Hautavaara sekä Suojärven länsirannan Pönttösenvaara, Nasareinvaara ja Rasvasenvaara.