Vuontele

TUTUSTUMME VUONTELEN KYLÄÄN

(Koonnut Kirsti Kuutti)

 

Suojärven pitäjän Vuontelen kylä sijaitsi Vuontelenjärven ympärillä ja Salonjärven pohjoisrantamilla sekä Suojärveltä Korpiselkään vievän maantien molemmin puolin. Vuonneljärven eteläpuolella olevaa kylän osaa sanottiin Koivusien kyläksi ja pohjoispuolella olevaa At’t’osien kyläksi. Perimätiedon mukaan kylän ensimmäiset asukkaat ovat olleet Koivusia, jotka muuttivat myöhemmin Hautavaaraan. Järven pohjoispuolen asukkaat olivat Atjosia. Nimiarkistosta saadun perimätiedon mukaan alun alkaen kylässä oli vain kahden isännän maita.

Vuonteleen eri kyläryhmiä 1900-luvulla olivat Antti Rummukaisen nimiarkistoon vuonna 1941 antaman tiedon mukaan Rumpusen agja eli Myllysillan kylä, Happolan kylä ja Vuondelsillan kylä. Tikkusen kylällä oli rinnakkaisia nimiä: Pitskasenvaara ja Naukupohja, samoin Kuutin kylällä: Kuuttiloinvaara ja Petrisenvaara. Kylmäisten kylää kutsuttiin myös Kylmäsienvaaraksi ja Maljan kylää Maljalaksi. Lisäksi olivat vielä Karppasen ja Pyyn kylä sekä Pöröselkä.

Vuontelenjärvi on isohko, noin neljä kilometriä pitkä ja suunnilleen kilometrin levyinen järvi, johon laskee pohjoisesta Kälkäjoki Kälkälahteen. Vuontelenjoki saa alkunsa järven eteläkärjestä ja laskee Salonjärveen. Joki on puolitoista kilometriä pitkä ja siinä on Vegarukseen menevän maantien länsipuolella, joen puolivälissä koski, jota kutsutaan Vuonnelkoskeksi tai Mellitsänkoskeksi siinä sijainneen vesimyllyn mukaan. Kosken sanottiin olleen koko talven sulana.

”Happoloinmyllyn” omisti aikanaan Feodor Happo ja viime aikoina Pekka Hapon perikunta. Kosken yläpuolella oli ”Myllysilda, Mellitsäsilda eli Kylänsilta”, jonka kautta kuljettiin ennen Vegarukseen. Kylänsillalla jopa tanssittiin kesäaikaan pyhäiltoina tai praasniekan aikaan. Nykyään tuo silta on poissa, ollut jo 1990-luvun puolivälistä lähtien.

 

Vuontelejärven saaria, niemiä ja lahtia

Vuontelejärven suurin saari on nimeltään Suurisaari, Vuontelensaari tai myös rinnakkaisnimeä At’t’osiensaari käytettiin, koska he aikanaan kaskesivat saarta. Pieni saari järven etelärannalla Kallioniemen edustalla oli Ignatansaari, saanut nimensä jonkun Ignatei-nimisen miehen mukaan. Siitä käytettiin myös nimeä Niemisaari. Järven lounaisosassa on saari, jota käytettiin kesäisin lehmien laitumena ja sitä kutsuttiin Lehmiensaareksi. Kartassa se tunnetaan kuitenkin Ukonsaarena. Saaren ja mantereen välillä oli kesällä vain vähän vettä. Neljää pientä saarta järven pohjoisosan länsirannalla Marjaniemen edustalla kutsuttiin Ruutnikkasaariksi, koska saarissa oli vielä ”ruutnikan” pohjien jälkiä muistona malminnoston ajoilta. Mielenkiintoisin muistitieto löytyy kuitenkin pienestä, vain muutaman aarin laajuisesta, kumpareisesta, hiekkaperäisestä Kalmasaaresta eli Kalmatansaaresta. Saari sijaitsee At’t’osiensaaren lounaispuolella ja sitä on käytetty hautausmaana. Saaressa oli vielä 1930-luvulla näkyvissä ristejä, mutta vuonna 1902 syntynyt Antti Happo, joka tiedon on kertonut nimiarkistoon, ei muistanut kuulleensa milloin sinne viimeksi oli haudattu.

Vuonneljärven niemiä olivat mm.: Mitsunniemi, Saviniemi, Marjaniemi, Hiekkaniemi, Pyynniemi, Kallioniemi sekä Kälkäniemi ja lahtia: Roukaššulahti, Kalliolahti, Katissalahti, Kälkälahti ja Joutsenpesälahti.

Kalastaminen oli vielä 1900-luvulla tärkeää ruuan hankkimiseksi ja siitä kertoo lukuisat nuotta apajoiden elinuotanvetopaikkojen nimet: Vuondelmäjen-, Niskalahden-, Mutalahden-, Ukonsaaren-, Rutnikkasaaren-, Kalmasaaren-, Kallioniemen-, Kallioniemenlahden-, Sittakiven-, Pullan-, Sutsun-, Salmen-, Pystykiven-, Kivisaaren-. Hallenkiven-, Mitsunniemen-, Järvenpään-, Välikiven-, Savilahden-, Syvälahden-, Redulahden-, Nääppukiven- ym. apajoita.

 

Vuonteleen kansakoulu

Ennen varsinaisen suomenkielisen kansakoulun perustamista toimi Vuonteleessa vuodesta 1911 vuoteen 1916 venäjänkielinen Karjalan veljeskunnan koulu. Koululla oli oma tontti ja talo, jossa sitten 1916 aloitti toimintansa suomalainen kansakoulu tohtorinna Tilma Hainarin keräämillä avustusrahoilla. Venäjänkielisessä koulussa oli yksi luokanopettaja ja lisäksi käsityönopettaja.

Suomenkielinen koulu toimi siis aluksi lakkautetun venäjänkielisen koulun huoneistossa. Uusi koulurakennus valmistui ennen talvisotaa. Koulun ensimmäisenä opettajana toimi varpakyläläinen Helena Karppanen, joka opetti kylässä kolme vuotta. Hänen työtään jatkoi kaksi vuotta Nasti Pullo. Opettaja Matti Home siirtyi vuonna 1922 Leppäniemestä Vuonteleeseen, josta toimestaan hän jäi eläkkeelle vuonna 1923. Matti Home oli syntyjään suojärveläinen ja hän osallistui innokkaasti lahjoitusmaa-asiain järjestelyyn, toimi holhouslautakunnan puheenjohtajana ja maanviljelysrahaston hoitajana sekä puuhasi puhelinyhtiötä. Olemukseltaan hän oli suurikokoinen, rauhallinen ja kansanomainen. Kansanomaisuus ja köyhän kansanosan asioiden hoito kuuluu hänen riimittämistä runoistaankin. Hän sepitti myös laulun Vuonteleen kylästä.

Matti Homeen jälkeen virkaa hoitivat lyhyen ajan vuorollaan Anni Maljonen ja Sanni Harikoski. Vuonna 1926 saapui opettajaksi Maria Pantsu, joka viihtyi kylässä neljätoista vuotta. Hän sai kylässä viriämään opiskelu- ja lauluharrastuksen ja hän kirjoitteli uutterasti kyläläisten riennosta lehtiinkin.

Vuonteleen Marttayhdistys perustettiin v. 1929. Vuonteleen Marttojen johtajana oli monitaitoinen Maikki Sorsa. Hän piti kylän postitoimistoa ja kauppaa, hoitipa jonkin aikaa kestikievariakin. Kylässä sanotaan olleen kaksi kauppaa ja kaksi tanssilavaa.

Myös Vuonteleen kylässä asui vanhojen runojen, loitsujen ja itkuvirsien taitajia. Kansanrunousarkistosta löytyy yhdeksän eri henkilön esittämiä säkeitä ja lisäksi Rauha Ryynänen os. Sorsa kertoi, että Akiliina ja Maria Sorsa osasivat ääneen itkemisen taidon.

 

Asujaimisto

Kylään saavutaan Suojärven keskuksesta, Suvilahdesta, kulkien Suojärven länsirantaa myötäilevää maantietä. Saviniston kohdalla käännytään vasemmalle Vegarukseen vievälle tielle. Suvilahdesta on matkaa Vuonteleen tienhaaraan 29 kilometriä ja siitä edelleen Vuonteleen kylän keskelle Vegaruksen tienhaaraan 7 kilometriä.

Vuontelen kylän ensimmäiset talot tien vasemmalla puolella kolme kilometriä ennen varsinaista kylää kuuluivat Maljan perheelle. Aivan tien varressa oli Malja-Griišan talo. Tiestä hiukan sivummalla olivat Malja-Vašan ja Malja-Štopin talot. Vašan talo oli rakennettu aikoinaan toisessa kylässä ja sitten siirretty paikalleen Vuonteleeseen. Samassa ryhmässä oli vielä Griišan sisaren talo, nimittäin seppä Sorsa-Iisakin talo ja paja. Iisakki oli kylään muualta tullut ja Maljatkin olivat muuttaneet isojaon aikaan Varpakylästä.

Maljalan jälkeen puolivälissä ennen kylää, Kallioniemen tienhaarasta tien oikealla puolella Vuontelejärven rannalla oli Jyrkisten eli Karppasten elintila. Jyrkisiksi heitä kutsuttiin vanhastaan isänsä Jyrki Karppasen mukaan. Jyrkin aikana vuoden 1900 paikkeilla isonjaon myllerryksessä Karppasetkin siirtyivät Varpakylästä, mutta heidän heinä- ja suoviljelyksensä olivat vielä 1930-luvulla Kaivosten kylässä asti. Yhdessä talossa asui Joška eli Jegor Karppanen toisessa päässä taloa ja Aleksi Karppanen toisessa. Vasili ”Jyrkinen” asui vanhinta, 1900-luvulla rakennettua taloa ja kolmannessa talossa asui Karppan’i Ivan. Vilho Vuonnelsalo kertoo Suojärven historiassa veljesten olleen erittäin hyväluontoisia. Klaudia Karppanen on muistellut kylää vuonna 1941 nimiarkistolle.

Ensimmäisessä mökissä kylän alkupäässä tien oikealla laidalla asusti Ahri Martiskainen, Pahoma Martiskaisen leski ja seuraavassa Oleksi ja Kirilä Martiskainen. Kirilän isä, Danin Vaša oli tunnettu puuastioiden tekijä ja hänen mökkinsä jäi Kirilälle. Mökkiä kutsuttiin Kirsun mökiksi.

Miinasen lesken mökkikin oli tien pohjoispuolella ja myös se oli jo melko vanha, vuosisadan vaihteessa Vasili Kylmäsen rakentama. Talon omisti Maria Mönttinen, Feodor Mönttisen leski ja koska isäntää kutsuttiin Minan Feudoraksi, sai mökki nimen Miinasen mökki.

Seuraava, Isakan Vašan mökki, säilyi talvisodan pommituksista pystyssä, mutta räätäli Vasili Vornasen pojan, Valtteri Vornasen perhe ei sodan jälkeen mökkiinsä enää ollut palannut. Taloa kutsuttiin myös Volan mökiksi.

Alamäen jälkeen ollaan jo kylän keskustassa, Sorsa Maikin talon luona. Talo sijaitsi tien vasemmalla puolella ja työnjohtaja Sorsa Miitrein aikana siinä oli postiasema ja kievari. Miitrein kuoltua leski miehensä sisaren kanssa piti talossa kauppaa ja postia. Olipa heillä kanalakin, jossa oli noin sata kanaa. Kanat oli merkattu, niin että voitiin pitää kirjaa muninnasta. Tyttöjen äidillä oli neulomakone ja hän kutoi sukkia ja muita vaatteita myyntiin asti. Vilho Vuonnelsalo kertoo:” Vuosien mittaan oli Maikki Sorsasta tullut kylämme keskeisin henkilö. Hänen auttavainen luonteensa voitti ihmisten luottamuksen ja häneltä pyydettiin apua kaikissa mahdollisissa asioissa. Lukemattomat kerrat kylän nuori väki kokoontui Maikin taloon milloin minkin kerhon tai seuran merkeissä. Aina hän oli itseoikeutettu puheenjohtaja ja neuvoja.”

Vegarukseen päin käännyttäessä oli ensimmäinen talo vasemmalla Tšemo Martiskaisen talo, joka oli aiemmin kylän posti. Semoi piti talossaan aittakauppaa ja juuri ennen sotaa heillä oli tienhaarassa kioski, jossa oli myytävänä lämmintä pullaa ja munkkeja. Kauppa kävi hyvin, sillä ympäristöön oli majoitettu tuhansia sotilaita.

Seuraavana olivat mylläri Happo-Fed’an poikien talot: Jaakko Hapon talo Vegaruksen tien itäpuolella ja sitten Petter eli Pekko Hapon talo. Pekko Happo hoiti vesimyllyä Vuontelenkosken rannalla isänsä jälkeen. ”Kyläläiset ja lähiympäristön asukkaat kävivät viljavähänsä jauhattamassa, oli siinä pari pahmastakin, joissa ”tšuppojauhot” survottiin”, kirjoitti Vilho Vuonnelsalo.

Feodor Hapon talo oli rakennettu vuonna 1895.

Sitten olivat Happo Semoin poikien talot tien länsipuolella: Iljan talo, Mikon talo, Daušin talo ja vielä Happo Ivašan talo. Iivanan vaimo Natalia oli hieroja ammatiltaan. Semen Hapon vanha talo oli rakennettu jo vuonna 1846. Iljan taloon muutti Isakka Mitrunen Pöröselästä talossaan sattuneen tulipalon jälkeen ja Ilja itse muutti Lietteen välikylään.

Kosken partaalla, myllysillanmökissä asusti räätäli Petter Jänis poikansa Antin kanssa. Petteriä kutsuttiin Levon Pekoksi ja hänestä Rauha Ryynänen on kirjonut seinävaatteeseen, että hän kykeni seisauttamaan verenvuodon ja ennustamaan sään.

Sillan vieressä seisoi aikanaan Vuonteleen vesimylly. Joen toisella puolella, myllysillan kylässä oli vielä joitakin taloja. Tien vasemmalla puolella avautui Mattilan agja, Happo Matin mukaan. Ensimmäisenä sillankorvassa oli Valassin Antin talo ja sen jälkeen Valassin talo. Viimeisenä vasemmalla oli vielä herastuomari Feodor Hapon talo.

Mutta missä oli Happo-Mišan lesken mökki? Senkin piti olla Vegaruksen tien länsipuolella.

Matin agjaa vastapäätä tien toisella puolella olivat Rumpusen talot. Sillan vieressä oli Rumpun’ Štopanan uusi talo. Kauempana sillasta oli Štopanan vanhempi talo, joka oli rakennettu vuonna 1875. Siinä oli asunut jo hänen isänsä Varbanan Siidari, jota myös Rumpuzeks kutsuttiin. Varbana nimi tulee mahdollisesti siitä, että vanhemmissa kirkonkirjoissa Siitarin sukunimi oli Barabantschik. Antti Rummukaisen nimiarkistoon antamien tietojen mukaan vanha talo kuului aikanaan Koivusen suvulle, ennen kuin he muuttivat Hautavaaraan. Štopanan muutettua uuteen taloon, jäi hänen poikansa Sergei vanhaan taloon. Vilho Vuonnelsalo kertoi: ”Ylväänä seisoo Stopanan vanha talo korkeine portaineen. Ennen kokoontui kylämme nuori väki sunnuntai-iltaisin tänne suureen pirttiin. Siinä sitten istuttiin ja pohdittiin, minne saataisiin tanssit pystyyn. Kun paikka oli keksitty, lähdettiin suurella joukolla, ja Rumpusen Roopen gramofoni vastasi musiikkipuolesta.”

Kylänaukean pohjoislaidassa oli vielä Dan’in Iivanan mökki, jossa asui ennen Iivana Martiskainen, mutta loppuaikoina vain hänen leskensä.

Tällä suunnalla kylä loppuu tähän, mutta parin kilometrin päässä kylästä luoteeseen oli Pöröselkä, jossa asui ennen Isakka Mitrunen. Hänen talonsa paloi ennen sotia.

Vuonneljärven pohjoisrannalla asuivat Atjosen veljekset. Feodor asui perheineen vanhimmassa talossa, jonka toisessa päädyssä asui hänen äitinsä ja sisarensa. At’t’oni Iivanan ja At’t’oni Vasun talot olivat siinä lähistöllä. Atjosiin kuljettiin järven yli Karppasista ja huonon kelin aikana polkua Vegaruksen tieltä.

Vuonneljärven itärannalla niemessä, jota kutsuttiin Pyylöinniemeksi, asuivat Pyyt. Heidän talonsa sijaitsivat Jyrkisten ja Atjosten välillä. Lähellä sijaitsevaa saartakin kutsuttiin Pyynsuareksi. Erään tiedon mukaan siellä oli vain kolme taloa: Pyy Semoi, Pyy Ol’l’a ja Pyy Jeyssi. Klaudia Karppasen mukaan Jeyssei Pyyn vävyllä Albertti Parviaisella oli uusi, vain kuusi vuotta vanha mökkinsä myös Vuonneljärven rannalla. Sokea Jeysei vaimonsa kanssa asui Kälkälahden oikealla puolella entisessä metsänvartijan talossa. Pyiden taloille kuljettiin yleensä Savinistosta erkanevaa tietä pitkin ja joskus Jyrkisten kautta.

 

Palataan takaisin tienhaaraan. Sorsan Maikin naapurina oli samalla puolella tietä kansakoulu. Uusi koulu oli rakennettu vuonna 1937 ja entinen rakennus ehti toimia kouluna 25 vuotta. Koululla asui kylän pitkäaikainen opettaja Maria Pantsu, joka oli kotoisin Impilahdelta.

Suomen kansanrunousarkistosta löytyi Juho Koivusen lähettämä kertomus, jonka on kertonut Maria Pantsu:

”Vuonteleen kylässä oli sellainen tapa hautajaisissa, että kun palataan haudalta, on vieraiden ennen kuin he menevät sisälle, hypättävä portaitten viereen viritetyn katajavalkean yli, ettei kalma tulisi vieraiden mukana taloon.”

 

Edetään koululta alamäkeä Aittojoelle päin ja seuraavana ennen Jupin mäkeä on tien oikealla puolen Vilho Järvisen talo. Nyt ollaan Vuonteleen sillan kylässä. Mäen päällä tien eteläpuolella aivan tien varressa asui suutari Ivan Juppi, jonka talo oli rakennettu vuonna 1890. Jupin talosta avautui näköala Salonjärvelle.

Lähempänä Salonjärven rantaa kuin tietä sijaitsi Pekka ja Vilho Kyyrösen talo. Heidän mökkinsä oli 45 vuotta vanha, rakennettu vuonna 1885. (Prokkoi Kyyrösen talo). Samoin seuraava, Mikko ja Vilho Kyyrösen talo, sijaitsi lähellä Salonjärven rantaa.

Edelleen rannanpuolella tietä asui seuraavana Johoran Vaššu eli Vasili Martiskainen ja seuraavana naapurina Kokkoset. Kokkon’ Juakon ja Iivanan isä oli ollut nimeltään Bloigu Vasili ja monet iäkkäämmät tunsivatkin talon edelleen Bloigun talona. Pojat pitivät talossaan myös kievaria ja Jaakko Kokkosen puolella oli puhelin.

Ylitetään taas Vuonneljoki siltaa pitkin ja sillan toisella puolella oli vielä ”Korttehen mökit”. Isä Juho asui Toivon kanssa ja Armas omassa mökissään. Vilho Vuonnelsalo kertoi Juho Kortteesta:” Joskus 30-luvun alussa Juho istui mökkinsä rapuilla, kun ulosottomies ulosmittasi mökin. Juho virkkoi vain leppoisasti, että köyhyys se vain kauppoja tekkee, ihte sen kun vain perrään kahtoo. Tämä leikkisä ukko oli tullut kyläämme jostakin Kannakselta.”

Vielä oli Vasarakankaalla Vuonteleen ja Aittasillan välillä aivan uusi asumus Santeri Kyyrösellä, ilmeisesti 1940-luvulla rakennettu.

Vuonneljoelta maantie jatkuu vielä Ägläjärvelle ja noin 7 kilometrin päässä kylästä on Aittakosken metsänvartijan talo. Metsänvartijana toimi Vanja eli Johannes Pöppönen, isänsä oli nimeltään Karppa.

Sivummalla tiestä kolmen kilometrin päässä salolla oli Viitavaaran talot, joiden asukkaat myös kuuluivat Vuonteleen kylään. Niillä paikoin oli talvisodan aikana lopullinen puolustuslinja. Viitavaaran talon vanha isäntä Matsinen oli kuollut jo kaksikymmentäluvulla ja varakkaan talon pojat lähteneet muualle. Pojan tytär Pola eli Pelagia Kettunen otti miehekseen suomalaisen reissumiehen.

Vieläkin kauempana sijainnut Pyöreämäen kämppä asukkaineen kuului myös Vuonteleeseen. Paikan lunasti omakseen muonittaja Hilama perheineen.

Kylään kuului vielä tien ja Salonjärven välillä kolme pikkukylää: Terunvaara, Naukupohja ja Petrisenvaara. Kärritie kyseisiin kyliin lähti Sorsan talon ja koulun välistä etelään.

Ensimmäisenä noin kilometrin päässä tiestä tuli vastaan Terun Vat’un talot. Vat’u eli Vasili Kylmänen asui uudempaa taloa ja hänen tyttärensä miehensä Ivan Tuupasen kanssa vanhaa taloa. Ivan Tuupanen, entiseltä nimeltään Dobrinin oli muuttanut 1932 Vegaruksesta Vuontelen kylään.

Seuraavaan Kylmäsenmäen taloon oli jälleen kilometrin verran matkaa ja siellä isännöi ennen Moisee Kylmänen, mutta kun Moiseelta kuoli emäntä ja viimein kaikki lapset, niin hän sitten joutui myymään tilansakin. Salonkylästä tuli taloon uudisasukas, Sergei Pöppönen perheineen. Sergei oli muuten tämän kartanpiirtäjän, Eija Hukkasen isoisä.

Samalla mäellä oli myös Konsta ja Jekki Kylmäsen talot ja niistä vähän eteenpäin Punjun talo.

Kun jatketaan tietä kilometrin verran, saavutaan Naukupohjaan Spitškoinvaaralle. Siellä oli viiden Spitška Hedun eli Feodot Tikkusen poikien talot: Spitška Paušu, Pet’a, Fed’a, Iivan ja Van’a. Feodot Tikku oli määrätty isojaon aikaan muuttamaan Törisijästä Varpakylästä Salonjärven itärannalle ” Naukupohjan suurelle selälle”. Hedotta Tikkusen talo oli rakennettu vuonna1885.

Vielä puolisen kilometriä ja saavutaan viimeiseen asutukseen tällä suunnalla, Petrisenvaaralle, Kuuttien elinpaikkaan. Petrisenvaaralla oli neljä taloa: Gost’a, Paavo, Juda, Lejo ja Deku Kuutin talot. D’eku eli Jelisei Kuutti tunnettiin myös nimellä Pedrin Jeku. Juda Kuutin lesken mökki oli köyhä kerjäläislesken mökki, jossa leski asui poikansa Nikolain kanssa.

Näin on muisteltu Vuonteleen kylän joka mökkiä. Talvisodassa tuhoutui kylä 80 prosenttisesti ja jäljellä olleet talot olivat huonokuntoisia. Tänä päivänä ei siellä taida olla ainuttakaan taloa tallessa. Kesäaikaan siellä on nähty venäläisiä heinätöissä ja lukuisia matkalaisia joka kesä etsimässä esivanhempiensa kotitalon kivijalkoja.

 

Vuonteleen kylän asutushistoriaa

Kylässä oli asutusta jo 1760-luvun jälkeen, jolloin siellä aluksi oli kaksi taloa. 1700-luvun lopussa siellä edelleen oli 2 taloa, mutta ehkä lisäksi kolme populia eli tilatonta. Ei ole kuitenkaan varmaa, onko 1700-luvun lopun asukkailla suoraa miespolvien kautta kulkevaa sukuyhteyttä myöhemmin kylään 1800-luvun alussa saapuneisiin asukkaisiin. Asutuksen kehittymiseen vaikutti luultavasti malminnoston aloittaminen Salonjärvestä ja Vuontelejärvestä rautatehtaan perustamisen jälkeen 1800-luvun alussa.

Kaikkein pisimpään on Vuonteleen kylää asuttanut Happojen suku, jonka Vuonteleeseen muuttanut esi-isä Samson Semeninpoika siirtyi kylään Hukkalasta 1800-luvun vaihteessa.

 

Happo-nimestä alkuperästä löytyi Kansanrunousarkistosta Vasili Hapon kertomus:

”Alkuasukkaat olivat eikä heillä ollut sukunimeä. Mies oli aikaseen aamulla lähtenyt kyntämään. Heillä ei ollut lapsia ja vaimo jäi nukkumaan. Mies tuli aamukahvin asemesta ottamaan suurusta ja huomasi ettei vaimo ollut kotona. Mies etsi leipää, mutta kun sitä ei ollut, niin pisteli hapanta taikinaa poskeensa ja laittoi sitä myös paistinpannuun. Paistoi sitä, se ei ollut suinkaan kypsä ja jäi mustaksi. Hän huomasi, että se oli liian raskas, hän punnitsi sen lautasen kanssa ja se painoi kuusi naulaa. Siihen sattui naapuri tulemaan ja sanoi, jotta nyt se tuli aika happo. Siitä lähtien on kertojankin sukunimi periytynyt ja voipi Happona kulkea pitkin aikaa.”

 

Koivusten esi-isä Anisim Timofeinpoika siirtyi veljensä Martyn Timofeinpojan kanssa 1800-luvun alussa Karatsalmelta. Annantehdas rakennettiin Koivusten maille ja asukkaat muuttivat Vuonteleeseen (tarkistamaton tieto). Anisimin poika Ivan muutti perheensä vuosisadan puolivälin jälkeen Leppäniemeen ja veli Feodor Anisiminpoika jäi Vuonteleeseen, jossa hän eli kuolemaansa saakka. Ainakin osa Feodorin pojista eli vielä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä kylässä tilattomina, mutta Prohor Feodorinpoika muutti kotivävyksi Hautavaaraan.

Suojärvi I:ssä Pelkonen kirjoittaa: ”Koivusten kylän, Vuonteleen huomattavin mies oli aluksi Martin Timofejev Koivunen (synt.v. 1760) ja 1830-luvun loppupuolelta lähtien hänen veljenpoikansa Ivan Onessimov Koivunen (synt. v. 1812), joka jo suhteellisen nuorena oli pitäjän vauraimpia miehiä. Ivan Onessimov muutti myöhemmin Leppäniemeen, jossa hän rupesi viljelemään suurta verotorppaa, jolla ensin oli yhden, myöhemmin 1 1/8 arvioruplan vero. Vuonteleessa säilyneen perimätiedon mukaan Koivusten muuton syynä oli suuri tulipalo: ”Hyö palettih da köyhdyttih da muutettih.”

Lerssi-sukuiset asuivat Vuonteleessa 1830-luvulta alkaen, Helylänniemeltä siirtyneenä. Tihon Sidorinpoika Lerssi muutti ennen 1850-lukua Vegarukseen kotivävyksi ja Ionniki Sidorinpoika Lerssi muutti1880-luvulla Pöntösenvaaraan. 1900-luvulla ei kylässä enää Lerssi-nimisiä elänyt.

Juppien esi-isä populi Mina Bogdanpoika siirtyi malminnostajaksi kylään 1800-luvun puolivälissä Vegaruksesta.

Nimiarkiston tiedon perusteella luulin, että Atjoset olisivat olleet jo aikojen alusta kyläläisiä, mutta näyttää siltä, että heidän perheensä siirtyi kylään 1860-luvun alussa Leppäniemestä, jonne Nikita Arteminpojan veljet Kuisma ja Semen jäivät asuinsijoilleen. Kummankaan veljen kautta ei Atjosten sukunimi jatkunut nykypäivään asti, eikä Vuonteleen Atjosiakaan ole kovin monia. Atjosten asuinpaikalla Vuontelejärven pohjoisosassa oli kyllä asutusta jo 1805, kun kreivi Steinheilin kartta piirrettiin, mutta ketä siellä silloin asui, se jää varmaankin arvoitukseksi.

Vornasten esi-isä Isak Petrinpoika asettui Vuonteleeseen 1870-luvun aikana ja samoihin aikoihin suurten nälkävuosien jälkeen sai Liusvaarasta Danila Martiskaisen leski muuttokirjan 27.5.1876 Suojärvelle. He asuivat aluksi Salmijärvellä, mutta jo kahdeksankymmentäluvun puolivälin jälkeen perhe siirtyi asumaan Vuonteleen kylään. Myös Kyyrösten perhe muutti Varpakylästä Vuonteleeseen 1870-luvun puolivälissä.

Korpiselän Haukivaaran kylästä siirtyi 1880-luvulla populi Petr Leontinpoika Jänis (Zaitsev) Happojen kotivävyksi. Tosin miehen vanhemmat olivat kylän populeita jo 1850-luvulta alkaen.

Vielä eräs suku saapui muualta kun Bloigu Vasili Arteminpoika asettui vuontelelaisen puolisonsa Sofia Hapon kanssa Korpiselän pitäjän Tšokin kylästä vuonna 1890 Vuonteleen kylään.

Isojako vuosina 1880-1900 vaikutti Vuonteleen kylän asukaspohjaan melkoisesti. Sidor Petrinpoika Rumpunen Nasarenvaarasta muutti Koivusten tilalle Vuonteleeseen 1884-1897 välisenä aikana.

Feodot Tikku määrättiin muuttamaan Törisijästä Varpakylästä Salonjärven itärannalle ” Naukupohjan suurelle selälle” 1880-luvulla. Karppaset muuttivat samoin Varpakylästä vuonna 1900 ja Maljat myös Varpakylästä. Viimeksi mainitut perheet kuuluivat kirkonkirjoissa edelleen Varpakylään, mutta asuivat Vuonteleessa. Naukupohja eli Petrisenvaara, jossa Kuutit asuivat, kuului virallisesti kirkonkirjoissa Pöntösenvaaran kylään, mutta henkikirjoissa Vuonteleen kylään. Isojakoon liittyen muutti myös Nazari Kondratinpoika Pyy 1890-luvulla.

Uudisasukkaita saapui vielä 1910-luvulla, kun Dimitri Alekseinpoika Sorsa muutti kylään Hantsakanniemeltä.

 

Oma Suojärvi kuvina kirjasta:

Vuonna 1753 kylässä asui populi Simon Loginpoika, joka tuomittiin saman vuoden käräjillä Siperiaan. Muut asujasuvut muuttivat Vuonteleeseen 1700-luvun loppupuolella, osa isonjaon yhteydessä Varpakylästä.

Vuonteleen vanhoja asujasukuja:

Happo
Atjonen
Sorsa
Tikkunen
Kyyrönen
Kuutti, Pyy
Juppi
Martiskainen
Bloiku-Kokkonen
Punju
Rumpunen

Äitienpäivät v.1933