Vegarus

TUTUSTUMME VEGARUKSEN KYLÄÄN

 

Suojärven pitäjän Vegaruksen kylä sijaitsi vanhasta kirkonkylän keskuksesta, Varpakylästä 25 kilometrin päässä ja uudesta keskuksesta, Suvilahdesta 45 kilometrin etäisyydellä. Kylään lähtevä tie erkanee Suojärveä kiertävästä tiestä Saviniston kohdalla, Pöntösenvaarassa. Siitä kuljettiin Suojärven ja Korpiselän välistä maantietä Vuonteleen kylään, josta Vuonteleen sillan jälkeen oli vielä huonoa kylätietä 14 kilometriä kylän laitaan. Kylä sijaitsi kauniin, saaririkkaan, 10 kilometriä pitkän Vegarusjärven rannalla. Asujaimisto oli sijoittunut järven etelä- ja itärannalle, sekä järveä ympäröiville vaaroille. Järven rantaa kulki 10 kilometriä pitkä tie, jota pitkin pääsi kaukaisimpaankin taloon Kirveskankaalle. Itärannan puolivälistä erkani tie Salmijärven suuntaan, jota kautta ennen sotaa pääsi Kuolismaahan asti Ilomantsi-Liusvaara väliselle tielle. Viimeisinä vuosina ennen sotaa Suojärven ja Joensuun välinen liikenne kulki Vegaruksen kylän kautta.

 

Lauri Hannikainen, P. J. Hannikaisen poika, kulki 17.heinäkuuta vuonna 1915 Vegaruksessa ja lähetti kirjeen kotiinsa. Kirjeessä hän kuvasi kylää seuraavin sanoin1:

“ Erämaiden ihanimpia kyliä tämä Vegarus. Harvoin tällaiseen matkamies sattuu. Luonto sanomattoman kaunista, ihmiset ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Paavo Palviaisen talossa tässä asustelemme, sievällä Vegarus-järveen pistävällä niemellä, jonka päässä ikivanha kalmisto jylhine kuusikkoineen kauniisti kuvastuu hiljaisen järven hievahtamattomaan peiliin.

 

Kylän asukkaat

Kylä oli yksi pitäjän vanhimmista, siellä on ollut asutusta jo 1500 luvulla. Todennäköisesti asukkaita on saapunut kylään samoja reittejä kuin muihinkin Suojärven kyliin. Suojärveä asutettiin Sortavalan suunnasta käsin, osittain asukkaita on siirtynyt lännestä Ilomantsista, Savosta ja Korpiselän pitäjästä. Idästä Aunuksesta saapui perheitä Salmijärvelle 1700-luvun alussa. Perimätiedon mukaan osa asukkaista olisi saapunut Pohjanmaalta ja toisen perimätiedon mukaan Repolan pitäjästä.

 

Kylän asukkaat ovat olleet kautta aikojen uskonnoltaan ortodokseja ja asukkaissa oli 1800-luvun alussa vielä jonkun verran kreikkalais-katolisen kirkon lahkolaisia, vanhauskoisia. Vasta 1930- luvulla kylään saapui metsätöiden takia joitakin luterilaisia miehiä ja tuolloin solmittiin seka-avioliittoja, muutoin kaikki olivat “oikeauskoisia”.

Jo 1800-luvun alussa kylässä oli 14 taloa, 1914 kerätyn tiedon mukaan 50 taloa ja talvisodan alkaessa talojen lukumäärä oli noin sata, joissa 1939 vuoden henkikirjan mukaan noin 640 asukasta. Miehiä hiukan enemmän kuin naisia.

 

Kylän asukkaat puhuivat karjalan kieltä, niinkuin suojärveläiset muuallakin pitäjässä. Useat kylän vanhemmista asukkaista osasivat puhua myös venäjän kieltä. Osa heistä oli käynyt venäläistä koulua, osa kulki ennen rajan sulkeutumista töissä Aunuksessa ja joillakin oli sukulaisia Venäjän puolella. Suojärvellä yhteydet itään kuuluivat arkipäivään vielä 1920 luvun alussakin.

Kylän asukkaat olivat vähävaraista väkeä ja elivät vaatimatonta elämää. Koska kylä sijaitsi jo senaikaisiin oloihinkin nähden syrjäseudulla, oli pitäjän parempiosaisilla ja napaherroilla sanonta: ”välttää vegaruslaisille.”( Lauri Martiskainen).

Samalla tavallahan kohdellaan syrjäseutuja nykypäivänäkin.

 

Vegarusjärvi saarineen ja lahtineen

Kansa uskoi, että Vegarusjärvessä asusti “vedehine” eli vesihiisi. Aina kesäisin jonkun nähdessä hiiden, uskottiin sen ottavan rangaistukseksi uhrin itselleen, toisin sanoen joku hukkuu.

“Syksyl’ 1939 tuli aijjoi jiä, verkod jäi vedeh. Juohe laitettih järveh da kierrettih. Šlovahti, toisen kerran. Mänimmä mägie da kerroimmo. Vedehinehäi se on olluh, myö nähtih viime viikol ku kambai tukkua, sanottih.” (Outi Lerssi os. Puuronen)2

Vesihiidellä tarkoitettiin luultavasti norppaa, joka joskus saattoi Laatokasta nousta jokia myöten Vegarusjärveen asti.

 

Kaikki järven saaret olivat aina olleet asumattomia, aiemmin ne kuuluivat Annantehtaan omistukseen ja myöhemmin valtio omisti ne. Nimensä saaret olivat saaneet tavanomaisesti, jonkun niihin liittyvän ominaisuuden mukaan. Mutta joukossa oli kuitenkin eräs, johon liittyy hiukan taruakin, nimittäin järven suurimman saaren, Suursaaren vieressä oleva pieni Lipassaari. Saaressa uskottiin olevan aarteen kätkettynä, mutta sen saa sieltä ainoastaan“kolmöizel varsal’ kolmöizel’ jiäl.”2 Jos nimittäin onnistuu pääsemään saareen kolmen yön vanhalla varsalla ratsastaen kolmiöistä jäätä pitkin. Väinö Krökin kertoman mukaan saarta kutsuttiin myös Kalmasaareksi, koska ammoisina aikoina saarta oli käytetty vainajien välilepopaikkana ennen varsinaiseen kalmistoon viemistä.

Suursaarta käytettiin hevosten kesälaitumena. Toiseksi suurin saari oli Lehtisaari järven pohjoisosassa ja sen itäpuolella oli Lehtisalmi, jonka kautta vedettiin kesäisin lautalla tukkeja. “Suari oli lehtimetšän peitoz.” Lehtisalmen kohdalla rannalla puolestaan olivat Lehtisalmenkankaat, ylänköalue, jossa kasvoi noin 2 kilometrin alueella lehtimetsää. “Sienii oli kovašti metšis.” Kuussaari Hiidenlahden lähistöllä oli puolestaan kuusivaltaisen metsän peitossa. Varpasaari kasvoi pensaikkoa. “Pieni suari, muampualel suursuarda. Kazeigguo kazvoih.” Jänissaari oli linnustajien suosima paikka, nimen alkuperästä en ole löytänyt mainintaa. Lavasaari oli kivikkoinen tasainen saari lähellä Paloniemeä. Luotosaari oli puolestaan kivikkoinen pikkusaari “Paloniemen piäz, luodo jatguh niemez.” Kelosaari sijaitsi järven länsipuolella etelässä “Artemienniemel’ lähil ensmäni suari. Apakkasaari tai Abajasaari oli “Abajalahem peräl’ Arttimienniemel lähel.” Lisäksi järvessä oli Munasaaret keskipaikkeilla järveä, Sikosaari ja Ruissaari, jotka sijaitsivat länsirantaa lähellä Suursaaren vieressä.

Vegarusjärvessä on paljon niemiä sekä lahtia ja useimmat niidenkin nimistä ovat paikkaa kuvailevia. Osa niistä, kuten Pikanniemi, Paloniemi, Tervaniemi, Haapaniemi, Pätšinniemi, Artemienniemi, Jyrinlahti, Haapalahti, Lokanlahti, esitellään seuraavissa kappaleissa, joten tässä vain ne, joista ei ole mainintaa muissa yhteyksissä. Kiviniemi oli Hiienlahden eli Kissalahden pohjoispuolella sijaitsevan niemen nimitys. Maa on kallioperäistä ja ranta kivikkoista niemestä pohjoiseen. Kissanlahden rantaa kutsuttiin Kissakankaaksi sen Kissa-sukuisten asukkaiden mukaan. Ehätysniemi oli järven länsirannalla Jänissaaren kohdalla. Pätšilahti vastakkaisella rannalla. “ Siid kui mendih poikki järven, ehätettih.” Järven yli kulkevat vietiin veneellä tähän niemeen. Järven länsirannalla Ehätysniemestä pohjoiseen on niemi, joka on muodoltaan pyöreä kuin nuija. Se on länsirannan suurin niemi, nimeltään Kurikkaniemi (kurigga= nuija). Sen pohjoispuolella on Kurikkalahti eli Juurikkalahti ja eteläpuolella Kaunislahti. Kaunislahti puolestaan päättyy pieneen Kaunisniemeen. Järven pohjoisosassa oli vielä Koronlahti. Järven länsirannalla oli myös hiekkarantainen Riianlahti.

 

 

Muita alueen saaria ja lampia

Vegaruksen alueella on useita pieniä lampia ja järviä eikä niillä kaikilla ole kartassakaan nimeä. Vuonteleen ja Vegaruksen välillä olivat Pavel Kärjen metsäpalstan alueella 3 kilometriä etelään Vegarus-järvestä Lepikkolammet, suurempi ja pienempi Lepikkolampi, joiden väliin jäi maantie. Kotilampi puolestaan oli yhteydessä Vegarusjokeen. Alueen kaakkois-alueella oli useita pieniä umpilampia: Hilivaaran alueella Hilivaaranlammet, joista Tsutsusen maalla sijainnutta kutsuttiin Okonlammeksi, muut olivat Jefim Hukan mailla. Vasili Hukan mailla oli samalla suunnalla Vaaralampi niminen umpilampi. Vegarusjärvestä 0,5 kilometriä itään Jyrrinlahden kohdalta sijaitsi Lehmälampi, jonka ympärillä oli maasto soista. “Vezi oli valgei ku lähtiez pappa istutti ahvenie.”

Vegarusjärven itäpuolella sijainneet vähän suuremmat järvet olivat Kälkäjoen kautta yhteydessä Vuontelejärveen, mutta pienempi Kivijärvi laski sen sijaan suoraan eteläänpäin ja yhtyi Kälkänjokeen alempana. Kirveskankaalla asti sijainnut Joutsenlampi ja toinen pieni nimetön lampi laskivat Ylä-Kälkänjärveen, joka puolestaan laski Ala-Kälkänjärveen. Ala-Kälkänjärveen laski myös sen länsipuolella sijannut Valkealampi. Ala-Kälkänjärvestä alkoi Kälkänjoki, joka vei vedet Kälkänlammen kautta Vuontelejärveen. Valkealammesta käytettiin rinnakkaisnimeä Husanselänlampi ja nimensä lampi lienee saanut, koska vesi oli siinä erityisen kirkasta. “Monen medrin piästä nägyi pohja.” Lampea ympäröivät Valgielamminsuot. Myös Ylä-Kälkänjärvestä koilliseen sijainnut Pirttilampi laski Ylä-Kälkänjärveen.

Hiidenvaaran lähellä sijaitsi Praudan maalla pieni umpilampi nimeltään Huašalampi, lisäksi samalla suunnalla oli Ahvenlampi, ehkä tarkoitetaan samaa lampea. Ahvenlampi sijaitsi Hiidenvaaran kyläkulmasta noin 1,5 kilometriä kaakkoon. Lammessa oli pieniä mustia ahvenia. Lisäksi Vegaruksen alueen koilliskulmassa oli vielä eräs umpilampi, Kirveslampi. Koilliskulman Kivijärvi laski puolestaan Sammallammen kautta Vegarusjärveen. Vegaruksen pohjoispuolella Rain-Kivijärven vedet laskivat Koroinlammen kautta Vegarusjärveen. Pohjoisosassa olivat myös Hotarinlammet noin kilometrin etäisyydellä Solmasenjärvestä. Järven luoteispuolella oli pieniä lampia montakin, Haukkalampi laski Koroinlampeen, Koivikkolampi oli umpilampi. Länsipuolella Vegarusjärveä Kalatonlampi laski Vegarukseen ja Tšamoinlampi oli umpilampi. Vaaksausjärvestä luoteeseen korkean mäen selänteellä sijaitsi umpilampi, joka oli nimetty Vittulammeksi, koska sille ei muuta nimeä keksitty. ” Eivät muuda nimie keksinyh. Työnjohtaja Laine nimine mainitši.”

 

Kylänosat taloineen ennen ja nykypäivänä

 

Vegaruksen kylään ei kuljeta nykypäivänä enää Vuonteleen kylän läpi, sillä silta Vuontelejoen yli on poikki, eikä sitä ainakaan vuoteen 2001 mennessä ollut rakennettu uudelleen. Saavuttaessa Saviniston suunnalta ajetaan Vuonteleen tienhaaran ohi uuden Vegaruksen lähelle, Saviniston tienhaarasta 12,2 kilometriä. Siitä lähtee oikealle metsäautotie, johon yhtyy noin 4 kilometrin jälkeen entinen, viime kesänä kunnostettu tie takaa oikealta. Vielä noin kilometrin päässä tästä tienhaarasta on mahdollisuus ajaa harhaan, sillä jälleen lähtee Vegarukseen menevältä tieltä jokin tienhaara oikealle. Tätä uutta reittiä kulkiessa jää kuitenkin osa entisestä kylätiestä kulkematta, joten aloitetaan alusta Vuonteleen sillalta.

 

Vuonteleen kylästä Vegarusta lähestyessä ensimmäisenä talona oikealla puolen tietä tuli vastaan Pitkäranta Oy:n omistama talo, jossa asui työnjohtaja Otto Laukkanen. Talo sijaitsi noin 6 kilometrin päässä Vuonteleesta ja oli aikoinaan Diesen Wood Company Ab:n kämppä, kutsuttiin Tiisetintaloksi. Edelleen parin kilometrin päässä oli Haapavaara, jossa asuivat tien oikealla puolella Melakoffit ja vasemmalla Vilho Siilin perheineen. Haapavaaran talot kuuluivat maarekisterin mukaan Helylänniemen tilaan n:o 2, mutta Riku Kärki oli ostanut ne Pörkiltä. Vilho oli kotoisin Syskyjärveltä, tuli metsätöihin Vegarukseen ja avioitui Fedosia Pörkin kanssa, joka asusteli talossa äitinsä Akuliina Pörkin (os. Kärki) kanssa. Lapset kävivät Haapavaarasta Vegaruksen koulua.

 

Haapavaarasta edelleen kahden kilometrin päässä olivat Naumanrajakon talot. Ensimmäisenä vasemmalla oli Vasili eli Vašu Kärjen talo ja sitten Grigori eli Riku Kärjen talot. Naumanrajakolla tien oikealla puolella oli vielä 30-luvulla vanhoja rakennusten pohjia. Seuraavana Riku Kotivaaran talo. Kotivaarakin oli Kärki-sukua ja hänen talonsa kohdalta lähti polku lounaaseen Viitavaaraan Matsisen talolle ( Maarekisterissa Varpakylää). Riku Kärjen ja Riku Kotivaaran talojen välistä, Johran mäeltä, lähti polku itäänpäin Marjovaaraan Semoi Tsutsusen talolle. Lähimpänä kylää olivat ensin oikealla puolen tietä Pekka ja sitten Miku Kärjen talot. Pauli Kärki jakoi isänsä Mikun talon. Pekan ja Mikun talojen välistä kulki polku Marjavaaraan Vaslei Tsutsuselle. Ennen tien vasemmalle puolelle keväällä 1939 valmistunutta Sergei Kären taloa meni vielä polku Kotilammelle.

 

Naumanrajakolta vielä vajaa kolme kilometriä ja ollaan Vegarusjärven etelärannalla, josta Isokylä alkoi. Ennen isojakoa Kylänrantaa kutsuttiin Isokyläksi, koska siellä asui paljon asukkaita. Isojaon yhteydessä taloja hajoitettiin sitten ympäröiville vaaroille. Rinnakkain Isokylä-nimen kanssa käytettiin kyläkunnasta myös nimeä Dzazonniemi, koska niemellä oli tšasouna eli rukoushuone. Kylänlahden väliin jäävää niemeä kutsuttiin myös Pikanniemeksi. Kylänrannan asukkaat olivat Kärkiä, Lerssejä ja Feodor Koski. Lisäksi siellä asuivat aiemmin Palviaiset, jotka muuttivat 30-luvun vaihteessa Juttuvaaralle. Vuoden 2001 loppukesällä oli alueelle tehty uusi metsätie, joka yhtyi vanhaan tiehen parisataa metriä ennen Kylänrantaa vasemmalta.

 

Kun Vuonteleesta tulevalta tieltä käännyttiin järven eteläpuolella vasemmalle ja saavuttiin Kylänrantaan, niin ensimmäisenä vasemmalla puolella kujaa asuivat Aleksi Lerssi ja Petšu Lerssi. Vastapäätä Lerssejä ja Lerssien naapuria Johra Kärkeä oli aikanaan 1880-luvun alussa Laurenti Kären talossa suuri tulipalo, joka tuhosi talon rakennukset kokonaan. Paikka jäi Miku Kären peltopalaksi ja uudet rakennukset tehtiin eri kohtaan. Tieltä tullessa ensimmäisenä asui Levo Laurinpoika Kärki ja vieressä Levonpoika Prokko Kärki. Kärkien jälkeen oikealla puolella kujaa Iivana Lerssin talo ja entinen Palviaisen talo. Vielä ennen vanhaa hautausmaata oli Ivan Kärjen talo. Vanhalle hautausmaalle on laitettu Suojärven pitäjäseuran toimesta muistoristi. Vasemmalla Johran talon jälkeen asuivat Kosket ja he pitivät pientä kyläkauppaa. Kosken talon jälkeen olivat vielä Paavila Kärjen ja Hedotta Kärjen talot ja sitten tultiinkin jo Vegarusjoelle. Joen suussa oli aikanaan pato, tammi eli lotina, josta edelleenkin on rippeet tallella. Siltaa joen yli ei enää ole, joten kulku Artemienniemeen on vetinen. Vegarusjoen suulle ovat venäläiset kalastajat pystyttäneet grillipaikan. Jos varaa mukaan kumisaappaat ja kävelee muutaman satametriä jokea alaspäin, löytyy sieltä kuulemma vielä myllynkin patokiviä paikallaan.

 

Joen länsipuolella olevaa kylänosaa kutsuttiin Artemienniemeksi. Niemi sijaitsi järven etelärannalla ja metsähallituksen kartassa sen nimi on Käpäläniemi. Aikanaan kylässä asui sen niminen mies, mutta kumpi nimi oli ensin, miehen nimi vaiko niemen nimi, siitä ei ole tietoa, joka tapauksessa paikka asutettiin kylässä ensimmäiseksi. Artemienniemi- nimen paikka on saanut Artemi-nimisen miehen mukaan. Joelta niemeen kuljettaessa ensimmäisenä oli Pekka Kärjen eli Käppi Pešan talo. Pešan naapurina Jaakko ja Feodor Martiskainen ja viimeisenä Petter Martiskainen eli Jehimän Pekko.

 

Palataan nyt takaisin Vegarusjärven eteläpuolelle sinne mistä käännyttiin Kylänrantaan ja käännytäänkin nyt oikealle, jolloin lähdetään kiertämään järveä sen itärantaa kulkevaa tietä pitkin. Meidän tarvitsee kulkea vain noin puoli kilometriä, kun saavumme ensimmäiselle järven itärannan suuremmalle niemelle, Paloniemelle. Niemellä asui vain Kärkiä, ensimmäisenä vasemmalla puolen kujaa Mihaila Kärki. Uuden talon takana seisoi Mihailan vanha talo, joka toimi aikanaan väkiaikaisena kouluna. Mihailaa vastapäätä asui Petter eli Petšu Kärki. Petšu Kärellä kokoontuivat martat kerhoihinsa ompelemaan ja keittämään. Seuraavassa talossa asui Vilho Kärki ja tien päässä oli kauppias Fedot Kärjen talo ja kauppa. Paloniemestä saattaa tavoittaa kylän ainoan nykyisen asukkaan, merimiehen Pietarista, joka siellä asustaa kesäisin milloin kenenkin kanssa, välillä yksinäänkin. Rakennukset, joita he ovat sinne pystyttäneet, eivät ole talviasuttavia. Paloniemen ja Tervaniemen väliin jää Hietalahti, jonka Paloniemen puolella oli aikanaan Petter Kären sauna ihanan matalan hiekkarannan äärellä. Kyseisestä rannasta kävimme Petterin bunukoitten Yrjön ja Mirjamin kanssa nautiskelemassa vuonna 1997.

 

Jatketaan tietä pitkin eteenpäin taas puoli kilometriä ja saavutaan seuraavalle niemelle, Tervaniemelle. Siellä niemen kärjessä olivat Danilovin veljesten Petter Järvisen ja Ivan Niemen talot. Petterin leski Helena Järvinen, tuttavallisemmin Järviskä oli ennen kylässä opettajana. Ivan Niemi taas piti veljensä Feodor Kosken tavoin pientä kauppaa.

Tervaniemen jälkeen aukeaa laaja Jyrinlahti, joka sai nimensä lähistöllä Jyrrinkankaalla asuneen Jyrki Tsutsusen mukaan. Jyrinlahden pohjukasta käännytään oikelle Marjovaaraan, jossa asui Tsutsusia. Heti ensimmäisessä talossa tien vasemmalla puolella asui Jyrkin tytär Outi Tsutsunen yksinään isossa talossa. Seuraava talo, Vaslei Tsutsusen talo, oli Marjovaaraan vievän tien vasemmalla puolella. Seuraavana tuli vastaan Kotivaaran Rikun vävyn, Olli Tanskasen talo. Mutkan kohdalla vasemmalle jäi Miitrei Tsutsusen talo ja siellä tien päässä Andrei Tsurkan talo, josta polku jatkui Kaivosten kylään asti. Andrei Tsurkalla asuivat myös Andrein vaimon, Edlan tytär Hilja miehensä Simo Pusun kanssa. Semoi Tsususen talo oli Marjovaaran perällä ja sieltä polku jatkui Naumanrajakolle.

Kun Marjovaarassa on käyty ja kuljetaan maantietä eteenpäin, alkaakin heti vasemmalla laaja niemialue, jonka Jyrinlahden puolella oli ja on edelleen Vegaruksen uusi hautausmaa. Se ei ulotu ihan tielle asti, eikä sinne vie autotietä. Hautausmaata reunustaa aita ja Onni ja Sakari Hukkanen pystyttivät portille muistoristin. Hautausmaalla on vielä jäljellä joitakin alkuperäisiä ristejä, sekä puisia että rautaisia ja joitakin hautaristejä ovat omaiset laittaneet kuntoon uudestaan. Kohta hautausmaan jälkeen oli ennen urheilukenttä ja sen jälkeen erkani koululle menevä tie, mutta kesän 2000 metsänhakkuiden jäljiltä tie oli kadoksissa, toivottavasti vain tilapäisesti. Ennen koulua saman polun varrella oli pari vuotta uusi tšasouna. Tšasounasta ja koulusta oli ennen metsätöitä jäljellä kivijalat. Kylänrannasta koululle on noin 2,5 kilometriä.

 

Jatkettuamme puoli kilometriä eteenpäin, kääntyi oikealle tie Levonanselkään tai Pappisienvaaralle kuten sitä asukkaittensa mukaan nimitettiin. Pappien talot jäivät tien vasemmalle puolelle, ensin Pekan, sitten Feodorin ja kolmantena Iivanan talo. Pappisista tie jatkui itään Ala-Kälkäjärvelle. Yhteensä kolme kilometriä oli maantieltä Ala-Kälkäjärvelle ja Levonanselkään noin kaksi kilometriä. Järviselkä eli Kerkänmäki oli puoli kilometriä Ala-Kälkäjärvestä lounaaseen sijainneen vaaran nimi ja siellä oli kaksi taloa: vanha Kerkkä tien päässä oikealla, jossa asuivat yhdessä Ukko Kerkkä, Puavila, Aresta ja Ivan Kerkkä. Saka Kerkällä oli oma talo vasemmalle tiestä.

 

Palataan taas maantielle ja lähdetään Levonanselän tienhaarasta Vegarusjärvelle päin. Siellä oli Salmenkylä eli Salmela. Suursaaren kohdalla sijaitsevaa mäkeä kutsuttiin myös asukkaittensa mukaisesti Jäniksenmäeksi, joka sijaitsi puoli kilometriä tiestä järvelle päin. Mäellä oli kansakoulun lisäksi Kiril Jäniksen ja Semoi Jäniksen talot. Lähinnä rantaa Jyrrinlahden ja Haapaniemen välisellä alueella oli lisäksi Antip Kären mökki. Jäniksenmäeltä laskeudutaan Kägöinsillan yli Haapalahden rantaan. Haapaniemellä oli kaksi taloa Ivan eli Van’a Tsurkan talo ja Pekka Tsurkan talo. Jatkettaessa maantietä pitkin eteenpäin oli seuraavana tienvieressä Metsähallituksen omistama talo, jossa asui työnjohtaja Pauli Järvisalo. Talo oli kuulemma kylän komein talo, sillä se oli uusi, parhaista puista ammattimiehet rakentaneet. Samalla kohdalla, mutta kauempana tiestä oli Semoi Tsurkan talo ja lopulta Hilippä Tsurkan talo tienhaaran kohdalla vastapäätä tanssilavaa. Lavalle tuli Kylänrannasta matkaa noin 4 kilometriä ja siitä oli vielä eteenpäin vasemmalle kylän viimeiseen taloon Kirveskankaalle vajaat 5 kilometriä. Oikealle Salmijärven tielle käännyttäessä varsinaisen kylän viimeiseen taloon oli noin kolme kilometriä ja sitten Perttiselkään 7 km.

 

Tanssilava sijaitsi siis aika keskeisellä paikalla, jos ajatellaan etäisyyksiä eri puolelle kylää. Käännytään nyt vasemmalle Kadžanlahteen päin. Pätšinniemen eteläpuolella sijaitsevasta isosta lahdesta käytettiin montaa eri nimeä sen asukkaiden mukaan. Ensimmäisenä asui vasemmalla puolella tietä Nikolai Pusu, jonka mukaan lahtea kutsuttiin myös Pusunlahdeksi tai Mikolanlahdeksi. Seuraavan kylänosan Pätšinniemen asukkaiden mukaan lahtea saatettiin kutsua myös Kröginlahdeksi. Pätšinniemen etelärinteellä ensimmäisessä talossa asui Kirill Puuronen ja samalla kohdalla oikealla oli aikanaan Nehpoin mökki. Seuraavana vasemmalla asui Aleksi Prauda ja oikealla samalla kohdalla oli Aleksin mylly. Seuraava eli Ilja Krökin talo jäikin jo enemmän niemen pohjoisrannalle ja viimeisenä niemellä asui Mikko Krökki. Pätšinniemi päättyi Pätšinlahteen, joka nimiarkiston muistitietojen mukaan olisi saanut nimensä pättši (= uuni) sanan merkityksestä. Raja-Karjalassahan oli pirteissä isot uunit, koska suurperheitä varten oli paistettava myös suuria leipämääriä yhdellä kertaa. Pätsilahti taas oli leveä, Vegarusjärven suurimpia lahtia, joten nimenanto rinnastunee tähän vertaukseen. Viime kesänäkin me kyllä taas kerran totesimme, että paikka on aukeana, korkeana, eteläisenä rinteenä kuuma kuin pättši, joten niemen nimi voisi johtua siitäkin. Pätšinniemelle ovat kalastajat kuljettaneet vanhan junavaunun yöpymis- ja ruokailupaikakseen. Kivijalkaturistien matkailu autolla loppuukin sitten tähän ja on otettava reppu selkään kuten esi-isät aikanaan tekivät ja jatkettava matkaa jalkaisin tuskin selvästi havaittavaa tienpohjaa pitkin. Pätšinlahdesta käytettiin myös rinnakkaisnimeä Lokanlahti, koska lahden pohjukassa ensimmäisenä oikealla maantiestä asui Vasilei Lokka. Lokan talosta Rinteen suuntaan rakensi Pekka Huurinainen jatkosodan aikana perheelleen talon.

Lokanlahdesta pohjoiseen alkoi maa yletä ja kylänosaa kutsuttiinkin Rinteeksi. Rinteessä ensimmäisenä tien oikealla puolella oli Feodor Harakan, sitten vasemmalla puolella Ilja Harakan ja sitten Moissei Harakan talo. Seuraavana Prokkoi Harakan talo ja viimeisenä Iivana Harakan talo. Maantie kulki tällä kohtaa vähän sisempänä metsässä eikä myötäillyt rantaviivaa, kun taas taloihin kulki polku lähempänä rantaa.

 

Korpisenniemen kärjessä oli Vilho Raesalmen talo, jossa pidettiin myös kansakoulua. Raesalmen kohdalla järvessä olivat Kuussaaret, joissa nimensä mukaisesti kasvoi kuusimetsää.

 

Arehka Pajarin talo kuului jo seuraavan kylänosan, Hiidenvaaran eli tuttavallisemmin Vaaran taloihin. Hiidenvaara oli Hiidenlahdesta Vegarusjärven itärannalta kohoava vaara, jonka päältä puiden latvojen yli siintää järven pohjoispää. Lähellä maantietä, sen vasemmalla puolella oli Yrjö Kärjen talo ja naapurina asui Jelisei Puuronen, joka hoiti Vaaralla pientä kauppatoimintaa. Seuraava mökki kuului Miku Tsutsuselle, sitten tulivat Miikkula Hattusen ja Trohkima Hattusen talot. Ainoa talo tien oikealla puolella kuului Ignoi Pajarille ja melkein vastapäätä vasemmalla puolella asui Joroffie Pajari. Eetu Parviainen rakensi perheelleen asuntoa Pajarien naapuriin ja vielä ennenkuin tie kääntyi metsään Kirveskankaalle, oli lähempänä tietä Semoi Kissan mökki. Toinen Kissa-sukuisten mökki oli vähän kauempana tiestä lähempänä Hiidenlahtea, siinä asui Homa Vilokki perheensä ja anoppinsa Maria Kissan kanssa. Tuohon syrjäiseen mökkiin kokoontuivat talvisodan alkaessa Vaaralle vangiksi jääneet perheet, kun he yrittivät paeta järven yli suomalaisten rintamalle. Kun tuosta mummoni synnyinpaikasta laskeudutaan järvenrantaan, tullaan pitkälle matalalle hiekkarannalle. Syvää vettä etsivä joutuu kahlaamaan kuumissaan pitkästi, ennenkuin yhdellä askelmalla pohja häviää ja pääsee uimaan. Uimataidottomille kavala paikka. Ranta-alue on sellaista vähän kosteaa, suopursuja ja mesimarjoja kasvavaa maata, mutta ylempänä on kuivaa kangasmetsää.

 

Semoi Kissan mökin jälkeen tie kääntyi oikealle pois järven vaikutuspiiristä. Vielä vajaa kilometri matkaa ja saavutaan entiseen Kirveskankaan kylänosaan. Kirveskankaalla asui Puurosia. Ensimmäisenä oli vasemmalla tiestä Iivana Puurosen, sitten Pekka ja Sakari Puurosen paritalo. Jonkun matkan päässä oikealla Maksiman, Mikun, Jaakon ja Peša Puurosen talot. Lähelle Kirveskangasta on jonakin vuonna päässyt hyvällä maastoautolla Salmijärven tien suunnasta kääntymällä Perttiselän jälkeen vasemmalle. Metsätöiden takia tilanne muuttuu kaiken aikaa, eikä edellisen vuoden kokemuksen perusteella voi luvata mitään seuraavasta kesästä. Ajoimme 2001 loppukesällä harhaan juuri tuosta Perttiselän risteyksestä Salmijärvelle mennessä ja tie Kirveskankaan suuntaan oli tosi huono, mutta emme silti jääneet sinne, vaikka olimmekin pikkuautolla liikkeellä. Kyseiseen harhaanjohtavaan, v-kirjaimen muotoiseen risteykseen on matkaa kylänrannasta 12 kilometriä.

 

Palaamme kartalla takaisin tanssilavan luokse tienristeykseen. Lähdemme nyt tienhaarasta oikealle itään ja ensimmäisenä Vegarusjärven ja Ala-Kälkäjärven väliin jää Husanvaara eli Husanselkä. Ensimmäinen talo maantien oikealla puolella kuului Jefim Hukkaselle ja melkein samalla kohtaa vasemmalla oli Lauri Martiskaisen talo. Kohta oikealle kääntyi kylätie, joka varrella olivat Eino Kettusen mökki lähimpänä maantietä, sitten Fedot Hukkasen talo. Kylätien oikealla puolella Antti Kerkän, Pauli Tsurkan ja vasemmalla Timo Tsurkan talot. Viimeisenä jälleen oikealla oli Gauroi Tsurkan talo ja polku jatkui siitä Valkealammin rantaan. Pauli Tsurkan talon ja Kylänrannasta tulevan tien väliin jäi näkötorni, jota käytettiin myös ilmavalvonta-tornina. Maantien varressa Laurin talon vieressä oli Osippa Martiskaisen talo, jonka raunioilla kasvoi vielä kesällä 2001 laho, kaksihaarainen koivu. Se kasvoi siinä jo ennen sotaa. Osipan talon kohdalla toisella puolen tietä olivat Jefim ja Vaslei Hukan talot.

Husanvaarasta kilometrin verran eteenpäin oli Kadžanselän kylänosa. Siellä ainoa asukas oli Gauroi Harakka. Kadžanselän kohdalla Vegarusjärvessä oli Kadžanlahti ja sinne vei polku Ojaselän kautta. Ojaselällä asusti Sergei Harakka. Ala-Kälkäjärven ja maantien välissä oli Kadžanlampi, jonka ympärillä olivat Kadžanlamminsuot. Lammesta laski Kadžanlammenpuro Kadžankorven läpi Kadžanlahteen.

 

Jälleen kilometri maantietä pitkin ja tullaan Okkulanselkään. Paikalla oli aikaisemmin ollut Feodor Martiskaisen talo. Feodorin isä Johra Davidanpoika Martiskainen oli Liusvaarasta kotoisin, Salmijärven kautta Vegarukseen tullut, ja leskimiehenä mennyt naimisiin lapsettoman lesken, Anna Kärjen os. Lokan kanssa. Anna oli ollut naimisissa Stepan Kären kanssa ja tila oli perintömaita. Kun Feodor kuoli, meni hänen leskensä naimisiin Lokka Vašun kanssa. Konkurssin takia joutui Annan omistama tila vuonna 1935 pakkohuutokauppaan ja sitä kautta osa siitä Suojärven kunnan köyhäinhoitolautakunnan omistukseen. Kunta rakensi paikalle kaksi taloa muita 30-luvun pula-aikana ahdinkoon joutuneita varten. Okkulanselän talot olivat tien vasemmalla puolella, ensimmäisenä Feodor Tsutsunen, sitten Vilho Lokka. Kaarteen jälkeen Eino Laakkosen ja Mikko Tsutsusen talot.

Kaarteen kohdalta lähti oikealle tie Juttuvaaraan. Palviaisille oli tieltä noin puolitoista kilometriä matkaa. Juttuvaaralla on kuulemma jotakin talon rakennuksesta jäljellä.

Okkulanselästä täytyi kulkea asumatonta korpimetsän reunustamaa tietä vielä noin neljä kilometriä, ennenkuin tultiin Perttiselkään metsänvartija Ivan Kärjen talolle. Perttiselkäläisillä oli siis noin kahdeksan kilometrin koulumatka ja siksi he jäivätkin usein mummolaan Husanvaaraan. Kerran vuonna 1941 tai 1942 Mirjamin koulumatkalla, Huazarajakon seutuvilla tien vieressä alamäen kohdalla, seisoi susi. Nopeasti asiaa harkittuaan Mirjami päätti ajaa polkupyörällään vaan niin kovaa kuin pystyi suden ohi, sillä yhtä vaarallista olisi ollut yrittää takaisin ylämäkeen. Silloin hänen olisi nimittäin pitänyt pysähtyä, nousta pyörän selästä ja taluttaa pyöräänsä. Mirjami huusi ja lasketteli pyörällään sen minkä pääsi, mutta susi ei meinannut perääntyä tieltä. Vasta kun pyörä oli metrin, puolentoista päässä, hyppäsi susi sinne mistä oli tullutkin. Mirjami jatkoi hurjaa menoaan vielä yli kaksi kilometriä kotiin, aluksi vielä synkän kuusikon keskellä, mutta onneksi kotitiellä tuli isä jo vastaan kuultuaan Mirjamin huudon.

 

Perttiselästä jatkui tie asumattoman metsän läpi Salmijärven suuntaan. 7 kilometriä ennen Salmijärveä oli Jokilammen kohdalla metsänvartijan torppa ja tukkikämppä. Viimeisenä metsänvartijana siellä asui Pekka Lahtela perheineen. Salmijärven kylää on kuvattu toisaalla.

Tie Perttiselästä Salmijärvelle oli vuoden 2001 loppukesällä lähes ajokelvoton. Kesäkuun myrsky oli kaatanut runsaasti isoja puita tielle, eikä niitä kaikkia oltu vielä siirretty. Siinä ei auttanut muu kuin siirtyä ajamaan metsän puolelle. Jokilammen kohdalla tie oli vetinen ja väli Jokilammelta Salmijärvelle muutenkin erittäin huono. Maastoautolla kulku saattaa onnistua, mutta pikkuautolla sinne ei kannata lähteä. Salmijärven ja Torasjoen välisellä tiellä taas sillat ovat hengenvaarallisen huonoja. Sieltäkin pääsee kyllä maastoautolla, sillä sillat voi ohittaa ajamalla autolla joen yli.

Vegaruksen vanhoja asujasukuja:

Pusu, Kissa
Kärki. Martiskainen, Kerkkä, Jänis
Käpälä
Kiline
Hattunen
Prauda, Silin
Puuronen, Harakka
Pappi
Hukkanen
Tschuskin, Tsurkka, Juppi
Tikku
Pajari
Krökki
Tsutsunen
Palviainen, Töppönen