Salonkylä

Kyläkuvaus

(Lähde: Oma Suojärvi kuvina, 1991, s.224)

Aikaisemmin Salonkylää kutsuttiin Saloksi, joka tarkoittaa saarta. Kylä sijaitsi Salonjärvessä olevassa Salonsaaressa, josta asutus levisi myöhemmin Hätälammille, Iivilään, Salonsalmeen ja isojaon aikoihin Lemilahteen, Taivalvaaraan ja saaren eteläpäähän Kontielahteen. Kylä oli asuttu jo 1585. Vuonna 1939 kylässä oli 84 taloa.

 

Salonjärvi oli erittäin kalaisa. Siitä johtuen pitäjällä annettiin kyläläisille ”köllinimi” Salonkylän totkumahat. Vesilintujen valtaisat muuttoparvet levähtivät keväisin ja syksyisin Salonjärvellä. Nähtävyyksiä olivat saarella sijaitseva Oinasvaara, tsasounanmäki ja Siilanmäki, Salonsalmen rannan vanha kokonpolttopaikka, Hyypienvaara ja sen alapuolella oleva hiekkainen Ruotsinniemi, joka oli entisten sotien aikainen hautausmaa, sekä Salonkylän Kauriin maista lohkaistu suojeluskunnan Leiriniemi Suojärven rannalla. Samalla alueella sijaitsi Rasvasenvaara.

 

Tarinan mukaan venäläiset munkit kävivät aikoinaan kertomassa rahvaalle vaaran uumenissa olevasta pirunluolasta, jonka suulla oli iso kivi. Eräs Neuvostoliitossa turistimatkalla ollut henkilö on kertonut oppaan maininneen, että Rasvasenvaarasta louhitaan nykyään kultaa.

Salonkylän vanha tšasouna rantakalmiston katveessa oli peräisin 1600-luvulta. Pääsiäisyönä 1884 se paloi ja uusi tšasouna rakennettiin mäelle rantakalmiston yläpuolelle. Kyläläisten kauhuksi hirmumyrsky kaatoi vuonna 1888 vanhan kalmiston puut jättäen jäljelle vain yhden kuusen. Se säilyi talvisotaan saakka, jolloin venäläiset kaatoivat senkin.

 

Salonkylän tšasouna oli pyhitetty Pyhälle Nikolaille eli Miikkulalle ja rannan pruazńikat olivat Kevät-Miikkula ja Syys-Miikkula. Salonkylän tšasouna oli Vornasien suvulta tallennetun perimätiedon mukaan kuuluisa parantavasta voimastaan. Jääksiytyjät kauempaakin toivat sinne bokkeja eli oinaspässejä aina 1900-luvun alkupuolelle saakka. Varhemmin bokit lienee uhrattu juhlamenoin, mutta myöhemmin ne myytiin tšasounarahaston hyväksi. Salonkylän tšasounan ikoneista mainittavin oli tulipalosta pelastettu Pyhän Miikkulan ikoni. Tšasounassa oli myös vanha tapaintaulu, jossa kuvien avulla opetettiin pyhien käskyjen noudattamista.

 

Salonkylä sai kansakoulun 1895 ja uusi koulukartano valmistui 1910. Koulu palveli myös hantsakanniemeläisiä ja karatsalmelaisia. Ensimmäiseen johtokuntaan kuuluivat Jaakko Näivö, Aleksander Spirdonov, Ivan Agapov, Jegor Gromov ja Aleksandra Ahpo.

Siltahanke Salonsalmeen oli asiakirjojen mukaan esillä usein ja v. 1924 kunta hyväksyikin aloitteen. Aunus Puu Oy lähetti asian johdosta kunnalle kirjeen ilmoittaen pudottavansa puun hintaa koko pitäjässä, mikäli uittoa vaikeuttava aie toteutuu. Juuri maakirjansa saaneet päättäjäisännät säikähtivät, luopuivat aikeesta ja päätyivät lossiin ja ehättäjäpalveluun. Pyhä Miikkula suojeli venerahvasta eikä hukkumisia juuri muisteta.

 

Salonkylässä toimi Maamiesseura, martat, opintokerho, kirkkokuoro ja suojeluskunnan ja lottien alaosastot. Kylän kauppiaana oli Mikko Jaakonpoika Näivö. Salonkyläläiset tunnettiin taitavina veneen veistäjinä.

Salonkylän vanhoja asujasukuja:

 

Scheston
Varis, Sottinen
Bolschakov, Agapov, Kivijärvi, Ahpola, Ahkola, Hampinen, Jelonen, Kauris
Arhippa, Tikku
Pöppönen, Paalamo, Orava, Kurki, Pörö, Lumpov, Jarkkonen
Peiponen
Sikone, Tsiikkonen, Reittu, Kelo
Näivö
Spiridonov, Pirtonen
Savinainen
Brilli
Harakka
Merta
Vornanen