Salmijärvi sijaitsee entisen Suojärven pitäjän pohjois-osassa hyvin lähellä Ilomantsin ja Venäjän rajaa. Salmijärven pohjoisrannalla sijaitsi pieni Salmijärven kylä. Sinne oli matkaa Vegaruksen kylästä 30 kilometriä ja Suvilahdesta 90 kilometriä. Aikanaan Salmijärveltä oli lyhyempi yhteys Ilomantsin Liusvaaran kylään, jonne oli vain 10 kilometriä. Eikä rajan toiselle puolelle, Porajärvelle, ollut sinnekään pitkä matka. Salmijärven tšasouna valmistui todennäköisesti 1750-luvun jälkeen ja oli Pyhän Nikolaoksen muistolle pyhitetty. Kylän hautausmaalla käytettiin grobuja, ja siellä oli vielä vuonna 1935 näkyvissä yksi petäjään veistetty risti. Sellaista puuta kutsuttiin vainajan eli pokolnikon lukupuuksi. Ensimmäinen maininta Salmijärven kylästä on vuodelta 1618, jolloin se oli autio. Seuraavan kerran kylä mainitaan vuonna 1725, kun luetellaan Aunuksesta saapuneita perheitä. Perheistä kolme sijoittui Salmijärvelle. Vuoden 1805 kartassa kylässä oli kolme taloa. Ennen nälkävuosia Salmijärvellä oli enimmillään viisi taloa, joista melkein kaikki asukkaat muuttivat pois vuosina 1860–1870 Vegarukseen, Ilomantsiin ja Venäjälle. Lähtöä jouduttivat nälkävuodet ja mahdollisesti malminnosto, joka tuolloin tapahtui pääasiassa Vegarusjärvestä. Kylän asukkaat olivat saaneet elantonsa malminnostosta. Malmia nostettiin Salmijärvestä ja läheisestä Kontiojärvestä, ja sitä oli vielä 1930-luvulla järven rannassa iso kasa.
Suojärven historiassa kerrotaan kylässä olleen skiitta eli erakkoluostari, mutta luultavasti maininnalla tarkoitetaan sitä, että kylän viimeiset alkuperäiset asukkaat olivat kolme vanhauskoista miestä.xxviii Kylän ensimmäiset asukkaat olivat vanhauskoisia, kuten kreikkalais- katolisen kirkon lahkolaisia kutsuttiin. Läheisillä Ilomantsin vanhauskoisten luostareilla oli omat pappinsa, jotka toimittivat vihkimiset ja vainajien siunaamiset. Alue jäi vuonna 1880 vielä Aunuksen vuorihallituksen omistukseen, eikä isojaossa kylän maita jaettu sen entisille asukkaille. Tuolloin Salmijärvelle perustettiin ensimmäinen metsänvartijan tila. Kylään muutti Annantehtaan päämetsänvartija Miihkali Timoskainen (s.1853). Hän oli kuuluisa karhunkaataja ja toimi eräkirjailija Eliel Wartiaisen oppaana karhunkaatoretkillä. Kylän viimeisen metsänvartijan, Mikko Krökin (s.1895), luokse tuotiin ”herroja” karhuja metsästämään. Salmijärvellä kävivät metsästämässä mm. Hella Wuolijoki, jolla oli saha Lietteen välikylässä, ja Etiopian hallitsija Haile Selassiexxix. Koko 1900-luvun ajan kylässä oli kaksi metsänvartijan tilaa, ja ennen talvisotaa sinne perustettiin rajavartiosto. 1920-luvulta alkaen alueella oli suuria savotoita.
Neuvostoliiton aikana vuosina 1952–1977 Salmijärven kylässä oli asutusta metsänhakkuiden sekä tukkien uiton takia, tuolloin kylään kuljettiin Lahkolammen kylän kautta.
Aunuksen puolelta siis saapui kolme perhettä, mutta koska Salmijärvi mainitaan ensi kerran rippikirjoissa vasta vuonna 1776, heitä ei voida yhdistää varsinaisiin Salmijärven asukkaisiin. Pusu sukunimenä on vanhempaa perua. Venäläisten ja ruotsalaisten välisiä rajaneuvotteluita v.1619–1620 käytiin mm. Unusjärven kylän asemasta, ja siinä yhteydessä esitettiin monia todistajia, jotka muistivat, keitä kylässä oli asunut. Eräs heistä oli Mihailka Pusu, alkuperäinen kotipaikka Ruokojärven Jarola, Sortavala. Useimmat Unusjärven asukkaista olivat suojärveläisiä talonpoikia, jotka olivat tulleet haudatuksi Hukkalaan.
Sukuja: Pajari, Pusu–Pantakoski-Peitsaho-Lokka–Sammakko-Kissa– Kaarnesaari- Kallio, Hukka-Hukkanen