Kuikkaniemi

TUTUSTUMME KUIKKANIEMEN KYLÄÄN
Teemme kierroksen Kuikkaniemen kylässä Benjamin Tervas oppaanamme (Suojärvi II s. 562). Lisätietoja ja täydennystä kierrokseen saamme nimi- ja kirkonarkiston tiedoista.

”Kuikkaniemi sijaitsi Suojärven itäpuolella rajoittuen pohjoisessa – osittain idässäkin – Leppäniemen kylään ja Savihautojen kohdalla valtakunnan rajaan. Etelässä oli lähin naapuri Eloniemen kylä, lännessä aukeni Suojärvi. Kaikkiaan kuljetaan Kuikkaniemen kylän alueella noin 8 kilometriä tietä pitkin.

Leppäniemestä päin Kuikkaniemeen tultaessa oli ennen vuotta 1934 ensimmäisenä vastassa Bomban mahtava, karjalaiseen tyyliin rakennettu talo, jonka väkeä suojärveläiset kutsuivat Bombalistoksi. Talon kuva on monesti esiintynyt sanoma- ja aikakauslehdissä esimerkkinä Raja-Karjalan nähtävyyksistä ja karjalaisesta rakennustaiteesta. Ei ollut sitä matkamiestä, joka ei olisi käynyt tätä taloa tutkimassa kyläämme tultuaan. Kun Bombinin veljekset jakoivat emätilan, talo joutui purettavaksi v. 1934. Se yritettiin ostaa museotarkoituksiin, mutta syystä tai toisesta asia raukesi. Lähtiessämme Karjalasta oli vanhan rakennuksen paikalla Bombalistoon kuuluvan Niilo Poreksen talo”.

 

Bombalisto

Hermonniemessä eli Griisalanniemessä Bombaa vastapäätä lahden toisella puolella, olivat Kuikkaniemen hautausmaa ja tsasouna. Tänne jäivät Suojärven sankarivainajat lepäämään suuren puuristin alle. Nykyään tuon puuristin paikalla on rautainen risti, keväällä 2005 sinne viety ja kivinen muistomerkki vuodelta 1992. Tsasounan portaiden kohdalla puolestaan on matkamiehen risti. Bomban talon naapurina tien toisella puolella, oli Kuikkaniemen luterilainen kirkko, luterilainen hautausmaa ja katekeetan virkatalo.

Oikealla, järven puolella oli lisää Bomban taloja: Vasili Raunisalon, Aleksi Bombinin, Vanja Niemelän ja Mikko Bombinin talot. Jostakin syystä tällä alueella on säilynyt kirkon ja virkatalon lisäksi kolme Bomba-perheen taloa pystyssä näihin päiviin asti.

Bomban mökkiläisinä asuivat täällä Griisanlahden tuntumassa tuon Griisan jälkeläisen, nimittäin hänen tyttärensä, kuuluisan runonlaulajan ja itkuvirsien esittäjän Virzi-Vassin tytär Ohku ja miehensä Semoi Snoro. Naapurissa oli vielä Snoron lesken mökki ja Griisan pojanpojan, Ivan Harakan perhe Riissasen mökissä. Itse Griisa Hermanninpoika Moldakka oli muuttanut kylään Korpiselästä ja asunut pienessä mökissä hautausmaanniemen ”kainalossa” noin 50 metriä rannasta hautausmaan lähellä. Hänen asuinpaikkansa kivijalat ja uunin tilat olivat vielä Karjalan luovutuksen aikana nähtävissä. Hänen mukaansa on niemi saanut molemmat kutsumanimensä.

Valtamaantietä kuljettaessa kylä seuraili yhä sen oikeata, järven puolta. Siellä olivat kauppias Pavel Trofimovin poikien Pekka Tarpion, Pauli Tulehmon, kanteleensoittaja Vanja Tallaksen ja Benjamin Tervaksen talot. Pavel Trofimov sai perintönä enonsa tilan Kuikkaniemestä vasta vuonna 1870. Pavelin äidin isä ja eno olivat olleet aikanaan suurtilallisia ja Trofimovin vanha talo oli kooltaan lähes Bomban veroinen. Talossa pidettiin kauppaa aina 1910-luvulle asti. Trofimovin veljekset olivat hyvin lahjakkaita ja toimeliaita. Vanja sävelsi, sanoitti ja soitti lauluja. Paul kirjoitti karjankielisiä runoja. Benjami toimi Suojärven kunnan luottamustoimissa ja oli mm. Suojärven pitäjäseuran ensimmäinen puheenjohtaja.

Seuraavaksi sivuutettiin Virzi-Vassin pojan, Aleksi Harakan talo rannan puolella ja Ivan Sopukin talo mantereen puolella tietä. Kun sitten vielä ohitettiin Tertsusten veljesten, Paussun ja Ivanin talot rannan puolella ja Paavon ja Filipin mantereen puolella, saavuttiin Gauril Tertsusen mökille, joka oli rakennettu jokseenkin Jesan lesken mökin paikalle. Jesan leski oli myös runonlaulajana tunnettu. Aikanaan kylän pruasniekkaa vietettiin Tertsusen mäellä, jolla luultavasti tarkoitettiin veljesten talojen kohtaa.

Vielä oli rannan puolella Aleksi Vilkan talo ennen kuin kylä laajeni itään päin, Suurensellän mäelle.

 

Suurensellänmäki

Siellä kylätien varrella asui Mikko ja Kolja Laakso, kuuluisa karhunkaataja ja ilveksienhiihtäjä Grigori Palviainen, Jegor ja Nikolai Turunen perheineen, sekä vielä Feodor Pöppönen. Jegor Turuselta jäi sodan alkaessa iso talo keskeneräiseksi pellon keskelle.

Maantielle tultaessa oli tien varressa Pekka Jukolan huvila, jota omistaja käytti kesäasuntona.

Varsinaisia asukkaita ei tien varressa ollutkaan vähään aikaan ennen kuin saavuttiin Prokki Turusen mökille. Mökkiä vastapäätä oli Jegor Turusen toinen rakenteilla ollut mökki ja tällä kohtaa rannassa oli myös tanssilava.

 

Hautsoukku

Tanssilavan jälkeen joutuikin kulkemaan kilometrin talotonta taivalta, kunnes kääntyi kylätie rantaan päin. Saavuttiin Kuikka-suvun asuttamaan Hautsoukunniemeen, joka saattaa olla Kuikkaniemen kylän vanhinta asuinaluetta. Arvellaan, että kyläkin olisi saanut nimensä sinne asumaan asettuneesta Kuikka-nimisestä miehestä. Niemeen asumaan jääneet perheet säilyttivät sukunimenään jo 1600-luvulta perityn Kuikka-nimen, kun taas niemeltä kauemmas siirtyneet saman suvun perheet tunnetaan myöhemmin Kurkina, Joruina, Sopukkeina, Reimoina ja Jäniksinä. Hautsoukussa oli pienen Mikkosen mökki, toisen Mikko Kuikan eli Markin Mikon mökki, Ivanin, Stepanin, Jaakon ja Mitrofanin talot.

Suvilahteen menevän tien toisella puolen Hautsoukun kohdalla oli Dani Peuran talo, eikä taas seuraavan kilometrin matkalla muita taloja ollutkaan.

 

Koivuniemi eli Sottila

Savilahden pohjukan kohdalla tuli vastaan tien mantereen puolella Natalia Tertsusen talo, josta vähän matkan päässä kääntyi kylätie Sottilaan. Niemen nimi on 1800-luvun kartassa ja maarekisterikartassa Kirjoniemi, myöhemmin kartoissa nimi näkyy olevan Koivuniemi. Sottilaksi paikkaa kutsuttiin Zotik Kurjen mukaan, joka siis myös oli Kuikka-sukua. Sottilan asukkaat, Parkkiset, Kurjet ja Karhut olivat keskenään sukulaisia. Pientä kyläkauppaa Sottilassa piti ennen sotaa Anni Ipatov ja välirauhan aikana paikka toimi kylän postina.

Vielä jatkui Kuikkaniemen kylää valtamaantietä kolme kilometriä, vaikka taloja olikin harvassa. Ennen junarataa, Koivuniemen pysäkin lähellä, oli Ivan Konosen talo.

 

Jorunmäki

Radan jälkeen tie nousee Jorunmäelle, jota aiemmin kutsuttiin Larinsellänmäeksi. Tässäkin tapauksessa nimi on eri henkilöiden perua, mahdollisesti Lari Harakan mukaan on peruja tuo varhaisempi nimi ja kun isojaon aikana Jorut muuttivat mäelle, sitä alettiin kutsua Jorunmäeksi.

Tien vieressä olivat Hilppa Jorun vävyjen Räsäsen ja Kinnusen talot ja jonkun matkaa eteenpäin Vilho Jorun talo. Ivan Joru muutti Kotajärvelle 1937 ja Jorujen vanha talo purettiin.

Kuljemme jonkun matkaa Suvilahden suuntaan ja taas kääntyy kylätie länteen junaradalle päin, siellä erittäin kivisellä mäellä asuivat Grigori, Feodor ja Dimitri Levy perheineen. Grigorilla oli kotivävynä Stepan Kulju ja heitä vastapäätä eleli Fominin perhe.

Valtamaantietä eteenpäin mentäessä seuraavana oli Timo Kuikan talo ja sitten Virkkuset, jotka myös olivat Kuikka-sukua perheen äidin puolelta. Virkkusia vastapäätä asui kylän suutari, Grigori Uljonen, jonka puoleen käännyttiin suutarin töiden lisäksi monenlaisissa tehtävissä, esimerkiksi kun tarvittiin hauta-arkun tekijää. Uljosen naapurina samalla puolella tietä asui hänen vävypoikansa, Lari Harakan poika Jaakko. Jaakon naapurina oli pieni kotikahvila, jota piti ”Pulla-Martta”. Martta leipoi kuulemma herkullisia jäniksen muotoisia pullia, joilla oli rusinat silminä. Pullat maksoivat markan.

Tien toisella puolella olivat vielä viimeiset Kuikkaniemen talot: Petri Tanskasen talo ja Johannes Kuikan talo. Tanskaset olivat siirtyneet paikalle Lietteen kylästä.

 

Omossu

Omossun tienhaarassa sijaitsi Eloniemen koulu, jossa myös Kuikkaniemen lapset kävivät koulua. Koulu aloitti toimintansa 1938 alussa. Risteyksestä kääntyi kylätie itään Pyhäjärven suuntaan. Kylätien varrella asui Konttisia, jotka olivat muuttaneet Omossuksi kutsuttuun kylänosaan isojaon aikana Bomban naapurustosta, Trofimoffin talon paikalta Petrilän talosta. Ensimmäisenä kylätien varrella oli paritalo, jonka jakoivat velipuolet, Paavo Tertsunen ja Stepan Konttinen. Sitten tulivat Vasili, Aleksanteri ja Jegor Konttisen talot. Tien päässä asuivat Timo, Mikko, Ivan ja Paraskeva Konttinen ja vielä hiukan syrjässä Ikäkoivut. Maria ja Timo Konttinen toimivat koulun vahtimestareina ja Maria keittolan emäntänä.

 

Savihaudat

Omossun kilometrin pituinen kylätie jatkui kaksi kilometriä polkuna Pienen Pyhäjärven rantaan, josta pääsi kiertämään järven etelärantaa pitkin järven itäpuolella, koillisrannalla sijaitsevalle kylänosalle, Savihaudoille. Savea alueella ei vuonna 1903 syntyneen Pekka Hiljasen mukaan ollut edes silmään panna, joten nimen alkuperästä ei ole tietoa. Asukkaat siirrettiin alueelle isonjaon aikaan, jolloin päätettiin raivata ja pohjata kolme metriä leveä tie Kuikkaniemen kylästä yli Jessoinselän Savihaudoille. Venäjän rajalle oli matkaa vain 2,5 kilometriä.

Koululaiset kulkivat 4 kilometrin koulumatkansa kiertopolkua Pyhäjärven eteläpuolelta Niemisten kylän ja Omossun kautta Eloniemeen, jolloin joutui ylittämään kaksi suota pitkospuita pitkin. Sulan veden aikana soudettiin järven yli Hapon taloon ja siitä kävellen Omossuun.

Savihaudoilla oli asukkaita seitsemässä mökissä lahden molemmin puolin. Ensimmäisenä järven rantaa kiertäessä tultiin Harsoin Fedoran, eli Feodor Parkkisen talolle. Nimiarkistossa mainitaan Savihautojen lähellä itärajan tuntumassa olleen myös Tyrälän talo, mutta mistään ei käy ilmi, tarkoitetaanko kenties samaa taloa. Parkkisten rannassa asui myös VasleiLökki mökissään.

 

Ruokosuonlahden toinen puoli, koillisranta oli kallioinen hiekkaranta ja rannan tuntumassa sijaitsivat Snorojen mökit. Savihautojen muut asukkaat, Hiljaset, Tuomistot ja Ratamaat viljelivät maata ja pitivät karjaa, mutta Snoro Ivan oli sekatyömies, teki mm suutarin töitä. Kyläläiset myös kalastivat ja nimiarkiston tietojen mukaan Pienen Pyhäjärven Pitkänniemen edustalla sijaitsevaan Peräsaareen eli Bokkisuareen vedettiin ennen nuottaa. Puhuttiin bokkisuarenabajasta.

Savihautojen ja Kuikkaniemen väliin jää suurehko suo, Miekkasuo. Pekka Hiljasen isoisä oli muistellut, että suolla ennen olivat ottaneet yhteen Ruotsi ja Venäjä. Toisen muistitiedon mukaan suosta löytyi miekka, joka oli sinne jäänyt taistelun jäljiltä tai sitten joku sotajoukko oli kulkenut alueen halki. Pyhäjärven pohjoista lahtea kutsutaan Miekkalahdeksi ja Savihaudoilta kulkeva tie sivuuttaa ennen rautatienylitystä vielä Miekkalammen. Matkan varrella ohitettiin Lauri Laurosen talo ja Miekkalammen eteläpuolella olivat Ilja ja Vasili Merran talot. Järven pohjoispuolella asui Nikolai Naakka perheineen ja vielä radan jälkeen ennen kuin tie yhtyy Kuikkaniemeltä Leppäniemelle menevään tiehen, sivuutetaan pari Tertsusen taloa. Viimeksi mainitut talot Savihaudoilta lähdettäessä kuuluvat jo Leppäniemen talolukuun.

Näin on tehty kierros, jonka alueella oli talvisodan alkaessa noin 90 taloa ja noin 450 asukasta.

 

Suomalaisesta asutuksesta on tänä päivänä jäljellä kolme Bombinien taloa, luterilainen kirkko ja katekeetan virkatalo. Venäläisillä on alueella runsaasti kesäasutusta, datsoja, joita on rakennettu entiseen Omossuun, Koivuniemeen, Hautsoukkuun ja Bombalistoon.

 

Kuikkaniemen vanhoja asujasukuja:

Tertsunen, Snoro, Konttinen
Kuikka, Joro
Kurki, Sopukki, Tanskanen, Vilganen, Turunen, Kissa
Sissonen
Kuksina
Naakka, Könttä
Torssonen
Moldakka, Harakka
Bombin
Trofimov, Tallas, Tulehmo, Tervas
Parkkinen
Heinonen